Otteluraportit, videot ym.

Kiitos ja kumarrus!

 

Liigakarsintojen kolmas kohtaaminen Maaningan Mahdin ja Korson Vedon välillä noudatteli samaa kaavaa kuin kaksi ensimmäistäkin. KoVe hallitsi peliä paremman syöttö-vastaanottopelaamisen avulla ja Mahti pyristeli vastaan parhaansa mukaan. Ottelu oli jo kolmas neljän päivän sisään, mikä toi esille aikaisempaa selkeämmin eron Mestaruusliigan ja 1-sarjan tason välillä. Tänään Mahdilta alkoi jo loppua bensa niin fyysisesti kuin henkisestikin, minkä vuoksi ottelun tulos oli niin selkeä. KoVe poistui parketilta suvereenina voittajana lukemin 3-0 (25-18, 25-12, 25-12).

Mahti toivoi ottelun alkuun hyvää otetta, jolla se olisi saanut luotua painetta KoVen kenttäpuoliskolle, mutta tänään vantaalaisjoukkue oli niin paljon vahvempi, ettei taktiikka toteutunut. Läpi koko ottelun KoVen syöttö Toni Kankaanpään, Antti Vallinin ja Miro Määttäsen johdolla repi Mahdin vastaanoton riekaleiksi, minkä jälkeen KoVen ulottuva torjunta eliminoi Mahdin laitahyökkäykset tehokkaasti. Myös KoVen oma laitahyökkäys toimi tänään hienosti eikä Mahdin torjunta-puolustus saanut siihen otetta kuin ajoittain.

Kotijoukkue Mahdin parhaana pelaajana palkittiin otteluisäntä K-market Hopparin palkintokassilla tänään yleispelaajan tontilla ennakkoluulottomasti hyökännyt ja hyvin vastaanottanut Simo Koskinen, joka pystyi tuomaan uutta virtaa Mahdin otteisiin. Korson Vedon parhaana palkittiin yleispelaaja Miro Määttänen, joka teki terävällä kädellään tuhojaan niin syöttöruudussa kuin nelospaikallakin.

Ottelun jälkeiset kommentit:

Mahdin valmentaja Pasi Seppänen: ”Onnittelut Korsolle, kova joukkue oli tänään vastassa. Halu oli pelata kovaa ja haastaa vahvasti, mutta KoVe oli parempi. Pitää kaivaa esille video 1-sarjan finaaliottelusta, jotta saadaan taas hyvä maku suuhun kauden päätteeksi. Koko kausi on ollut meidän joukkueelta todella huikea, emmekä anna tämän sitä himmentää. Kovasti treenaava ammattilaisjoukkue oli vastassa ja ero on selkeä. Erityiskiitos Mahti-faneille, jotka ovat koko kauden jaksaneet hienosti joukkuetta tukea. Yhteiset kokemukset ovatkin isoimpia syitä, miksi tätä touhua jaksaa tehdä. Nyt huilataan hetki ja sitten ruvetaan miettimään ensi kautta ja suunnitelmia siihen. Seuraava maali on kauden päätöstilaisuus joukkueen kesken ensi viikonloppuna.”

Korson Vedon valmentaja Petri Sainio: ”Raskas kausi takana. Kaikki kunnia Mahdille siitä mitä tekivät 1-sarjassa. Kautta linjan kaksi ensimmäistä peliä tässä sarjassa olivat hyvää peliä, mutta tänään tuntui, että Mahdilta loppui puhti ja usko. Tänään ei annettu alusta lähtien mitään mahdollisuutta vaan saatiin syötöllä Mahdin peli rikki ja torjunnalla hoidettua loput. Tänään onnistui lähes kaikki se, mitä suunniteltiin. Me emme lähteneet sarjaan takki auki ja se oli ihan oikea taktiikka. Suunnitelmia ensi kautta ajatellen on jo tehty ja tässä vaiheessa näyttää hyvältä. Muutoksia on tulossa niin organisaatiossa kuin tukijapuolellakin ja tulevaisuus näyttää valoisammalta.”

Mahdin parhaana palkittu Simo Koskinen: ”KoVella oli hyvä syöttö, ja joukkue muutenkin kautta linjan piirun verran parempi kuin me. Kausi on ollut mahtava, varsinkin kotiotteluissa on ollut aivan huippua pelata kotiyleisön ansiosta”

Vedon parhaana palkittu Miro Määttänen: ”Aika helpottunut fiilis ja lopultakin kausi on ohi. Saatiin tässä sarjassa se mitä lähdettiin hakemaan eli mahdollisuus anoa liigapaikkaa ensi kaudelle.”

Kausi 2015-2016 on siis sekä Maaningan Mahdin ja Korson Vedon osalta paketissa. Mahdilla on ensi kaudeksi käytössään paikka 1-sarjassa ja Korson Veto saa anoa Mestaruusliigapaikkaa. Molempien joukkueiden puolesta kiitos ja kumarrus!

 

Ottelunjälkeinen haastattelutilaisuus katsottavissa sivun vasemmassa reunassa olevan Youtube-linkin kautta!

Savon Sanomien juttu

 

Lisätty 28.3.2016 JS


 

Korson Vedolle toinen voitto Mahdista Liigakarsintasarjassa

 

Liigakarsintojen toinen osaottelu pelattiin su 27.3. klo 17.00 Vantaan Lumo-areenalla, jossa kotijoukkue Korson Veto oli jälleen piirun verran vierailijaansa Mahtia parempi. Otteluvoitto kotijoukkueelle 3-0 (25-20, 25-21, 25-17). Ottelun kaksi ensimmäistä erää olivat kohtalaisen tasaista vääntöä aina n. 20 pisteen tienoille, jolloin KoVe repäisi tarvittavan eron ja nappasi erävoitot nimiinsä. Kolmanteen erään Mahti muokkasi seitsikkoaan kovalla kädellä, mutta tänään se ei toiminut halutulla tavalla vaan KoVe vei erän kahta ensimmäistä selvemmin. Suurin ero joukkueiden välillä tänään oli laitahyökkäyksissä sekä hakkurin tontilla, joissa KoVelta löytyi enemmän tulivoimaa. Mahdin parhaana tänään palkittiin passari Matti Mustonen ja kotijoukkue KoVelta hienosti hakkurin paikalle kesken ottelun tullut Antti Vallin.

Edelleenkään Mahtimiehet eivät ole heittäneet pyyhettä kehään, vaan huomenna Maaningan kotisalissa pelattavassa ottelussa lähdetään hakemaan ensin ensimmäistä erävoittoa sarjassa ja sitä kautta siirtämään painetta enemmän vastustajalle. Mahti-fanitkaan eivät ole vielä luovuttaneet vai mitä? Tervetuloa siis huomenna klo 18.30 Mahti-areenalle seuraamaan kolmatta Liigakarsintaottelua!

KoVen otteluraportti

Savon Sanomien juttu

Helsingin Sanomien juttu

 

Lisätty 27.3.2016 JS


 

Kuvagalleria 1. Liigakarsintaottelu Mahti - KoVe 25.3.2016

Liigajoukkue siihen lopulta tarvittiin…

 

Maaningan Mahdin kotitaika kesti koko 1-sarjakauden aina Liigakarsintoihin saakka, kunnes Korson Veto pystyi Mahtimiehet voittamaan Maaningan Urheilutalolla pelatussa ottelussa. Ennätysyleisön edessä pelattu ottelu päättyi vantaalaisten 3-0 voittoon erin 25-17, 25-22, 31-29.

Ensimmäinen erä alkoi Mahdin kovalla rynnistyksellä vierasjoukkueen ihmetellessä Urheilutalon tunnelmaa.  Mahti johti 12-8, kunnes KoVesta syöttöruutuun asteli passari Joel Laakso, joka lopetti ihmettelyn ja syötti peräti 13 pisteen putken ja erä oli sillä taputeltu. Eivät toki kaikki pisteet pelkillä syötöillä tulleet, mutta sen verran ilkeitä ne olivat, että Mahdin pelinrakentelu oli ensimmäistä kertaa tällä kaudella kunnolla vaikeuksissa, ja KoVen ulottuva torjunta hoiti loput.

Toinen erä kulki tasaisesti yli puolen välin, kunnes vierasjoukkue sai puristettua aavistuksen varmemmalla ja virheettömämmällä pelillään tarvittavan eron ja kuittasi toisenkin erän nimiinsä. Mahti kuitenkin osoitti piristymisen merkkejä ja pystyi pelaamaan paremmin omalla tasollaan.

Kolmas erä oli kotijoukkueen paras, ja Mahti osoitti, että se pystyy tosissaan haastamaan Korson joukkueen. Parantuneen vastaanoton ja tehokkaamman oman syöttöpelin ansiosta Mahti vei peliä, ja KoVe harasi vastaan minkä pystyi. Erän aikana kumpikin joukkue otti riskiä syötöissään, mikä näkyi kohtalaisen runsaana määränä syöttövirheitä. Mahti johti erää 20-16, kunnes jälleen Mestaruusliigassa rutinoitunut vierasjoukkue tarkensi otteitaan ja tasoitti pelin 21-21: een. Tämän jälkeen loppuerä mentiin pienillä marginaaleilla ja eräpalloja oli vuorotellen sekä KoVella että Mahdilla. Villisti kannustaneen yleisön harmiksi pallo pomppi lopussa paremmin vierasjoukkueelle, joka voitti seitsemännen eräpallon jälkeen erän 31-29 ja siten koko ottelun.

Ottelun parhaina pelaajina palkittiin otteluisäntä Antin Konehuolto Oy:n toimesta kotijoukkueen Yrjö Matsi ja vierasjoukkueen Karl Külaots.

Ottelun jälkeiset kommentit:

Mahdin valmentaja Pasi Seppänen: ”Outo olo, kun en edes muista milloin on viimeksi täällä kotiluolassa hävitty. Vastustaja oli hyvä, mutta oma joukkue turhaan alussa katseli mitä he tekevät, kunnes ottelun edetessä ruvettiin pelaamaan omaan peliä. Nyt huilataan ja sunnuntaina lähdetään tosissaan Vantaalle pelaamaan voitosta, koska siihen meillä on täydet mahdollisuudet.”

KoVen valmentaja Petri Sainio: ”Mahti oli juuri niin hyvä ja vaarallinen kuin ennalta osattiin odottaa. Keskittymisen omaan tekemiseen täytyy pysyä koko ajan hyvänä, muuten ollaan heti vaikeuksissa. Omalla syötöllä saatiin Mahdin peliä rikki ja ohjattua heidän hyökkäyksensä haluamiimme paikkoihin. Peliin asennoiduttiin ihan tosissaan eikä tultu takki auki. Uskon, että oma tasomme riittää tekemään tarvittavan eron joukkueiden välille”

Koven parhaana palkittu Karl Külaots: ”Tunnelmasta ottelussa oli hieno, ja se sytyttää pelaajatkin pelaamaan. Alussa jopa hieman ihmeteltiin, että mitä täällä oikein tapahtuu. Pienehkö sali ehkä hieman vaikutti omaan peliimme, joka meni välillä vähän näpräämiseksi.”

Mahdin parhaana palkittu Yrjö Matsi: ”Ottelun alku meni hieman katsellessa, että mitä liigajoukkue tekee eri tavalla kuin 1-sarjan joukkueet. Vähitellen päästiin omaan peliimme kiinni ja kolmannessa erässä nähtiin sitä Mahtia mihin on totuttu. Erässä ei saatu mitään vaan otettiin omalla tekemisellä pisteet. Harmi vaan, ettei ihan loppuun asti oltu tarpeeksi kovia. Sunnuntaina lähdetään Korsoon tosissaan hakemaan pisteitä ja pelaamaan parasta peliämme”

Toinen Liigakarsintaottelu pelataan Vantaan Lumo-areenalla sunnuntaina 27.3. klo 17.00.

 

Lisätty 25.3.2016 JS


 

Mahti-fanit virittäytymässä tunnelmaan
Hakkarin Liikuntahallissa on loistavat puitteet lentopalloon
Otteluun valmistautuminen on käynnissä ja katsomot täyttyvät mukavasti
Hakkarin Liikuntahallissa oli upea tunnelma - kiitos yli 500-päisen yleisön!
Kohta mennään...
Vielä viimeiset lämmittelylyönnit
Aloitusseitsikko kentälle
Valmentaja-Pasia naurattaa kun oman joukkueen peli on alkanut vaikean alun jälkeen kulkea...
Vaihtopenkki elää myös pelissä mukana
Mahti on Mestari!

 

Mahti on 1-sarjan Mestari kaudella 2015-2016 !!!!!

 

Mahti voitti toisessa ja ratkaisevassa finaaliottelussa Lempäälän Kisan 3-2 ja ratkaisi siten 1-sarjan mestaruuden itselleen otteluvoitoin 2-0!

Juuri nyt ei irtoa tämän syvällisempää analyysia ottelusta ja koko kaudesta, mutta niiden aika on pian. Nyt nautitaan ihan hetki, ja aloitetaan sitten keskittyminen Mahdin seurahistorian ensimmäisiin Liigakarsintoihin Korson Vetoa vastaan. Mahdilla on Liigakarsinoissa kotietu, ja karsinnat alkavat Mahdin kotiottelulla ensi perjantaina klo 18.00 Maaningan Urheilutalolla.

Ohessa muutama kuva voitokkaalta reissulta - ole hyvä!

OO-O-O-O-OO-OOO.... :)

 

Lempäälän Kisan vinkkelistä kirjoitettu otteluraportti on luettavissä täältä. Lisäksi kannattaa katsoa LeKin Facebookissa oleva hyvä kuvagalleria ottelusta.

Päivitetty 21.3.2016 JS


 

Mahti otti ensimmäisen kiinnityksen 1-sarjan mestaruuteen

 

Maaningan Mahti jatkoi kotivoittoputkeaan, ja käytti siis hyväkseen kotikentän antaman pienen edun voittaen 1-sarjan 1. Finaaliottelussa Lempäälän Kisan 3-1 (25-16, 25-16, 22-25, 26-24).

Ensimmäinen ja toinen erä olivat tapahtumiltaan lähes identtisiä. Muutamat ensimmäiset pisteet pelattiin tasatahtiin, kunnes Mahtimiehistä syöttöruutuun asteli Lasse Räisänen. Kummassakin erässä Lasse syötti pahoilla hyppyleijoillaan 6-7 pisteen putken, josta LeKin kokenut joukkue ei toipunut. Yleensäkin Mahdin syöttö oli todella tehokasta, minkä vuoksi LeKi ei saanut omaa peliään millään käyntiin. Erät siis kotijoukkueelle pikatahtiin selvin lukemin.

Pitkällä erätauolla LeKi muutti pelaavaa rosteriaan siirtäen Tommi Roinisen yleispelaajan tontilta liberoksi ja ottaen Saku Korhosen yleispelaajaksi. Satsaus vastaanottoon kannatti, koska Leki alkoi sen tarkentuessa päästä paremmin peliin mukaan. Kolmas erä kulki hyvinkin LeKin merkeissä vierasjohdon ollessa suurimmillaan jopa 7 pistettä. Suurimmilleen ero repesi puolen välin paikkeilla, jolloin vierasjoukkueen kapteeni Sauli Silpo sai hyppysyöttönsä kulkemaan ja naputteli "kostoksi" kuuden pinnan putken. Myös Sten Kruuda keskeltä, Silpo laidasta ja Anssi Vesanen hakkurin tontilta saivat mukavasti tehoja hyökkäyspeliinsä. Erän lopussa Mahti sai koottua rivinsä hetkellisen sekaannuksen jälkeen ja saivat kaunisteltua lukemat 22-25 erätappioon, mutta ihan todellista haastoa erän voitosta ei saatu aikaiseksi. Erän aikana LeKin passari Jukka Lehti vaihtui  nuoreen Arttu Lehtimäkeen, joka pyöritti ennakkoluulottomasti LeKin hyökkäyspeliä ottelun loppuun saakka.

Neljäs erä olikin sitten kunnon finaalivääntöä, jossa LeKi vei peliä aluksi Mahdin pyristellessä vastaan. Ero säilyi pitkään 2-3 pisteessä LeKille, kunnes Mahtimiehet puristivat itsensä väkisin rinnalle ja lopulta myös ohi jälleen parantuneen syöttöpelinsä ja tiivistyneen torjunta-puolustuspelinsä myötä. Ensimmäiset erä- ja ottelupallot LeKi vielä selvitti, kunnes Mahti katkaisi erän ja samalla koko ottelun lukemin 26-24 villisti omiaan kannustaneen kotiyleisön riemuksi. Hienosti kannustuskilpailussa vastusta kotiyleisölle tarjonnut vähälukuinen LeKi-poppoo joutui pakkaamaan omat torvensa ja rumpunsa pettyneenä kotimatkaa varten. Ottelun parhaina pelaajina palkittiin LeKistä kapteeni Sauli Silpo ja Mahdista passari Matti Mustonen.

Finaalien toinen osaottelu pelataan ensi lauantaina klo 18.00 Lempäälässä Hakkarin Liikuntahallilla, jossa LeKi saa taakseen kotiyleisönsä tuen. Mahti-faneja on ilahduttavasti lähdössä reissuun myös reilut 30, joten eiköhän Lempääläänkin saada aikaiseksi tunnelmallinen ja finaalien arvoinen tapahtuma! Mikäli LeKi voittaa varsinaisen ottelun, pelataan heti perään ratkaiseva 15 pisteen "kultainen erä". Jos taas Mahti voittaa ottelun, on se 1-sarjan mestari kaudella 2015-2016.

Näihin kuviin ja tunnelmiin...

 

ps. Mahti - LeKi -ottelun jälkeinen haastattelutilaisuus on katsottavissa sivun vasemmassa reunassa olevan Youtube-linkin kautta.

 

Lisätty 13.3.2016 JS


 

Mahti 1-sarjan finaaliin!

 

Ai jai jai jai jai!!!!!!

 

Minä - myö- Mahti!!!!!

 

Lisätty 6.3.2016 JS


 

Mahti kotivoittoon välierien avauksessa!

 

Mahtimiehet jatkoivat tänään siitä, mihin edellisenä viikonloppuna jäivät. Kevätkaudella saalistetut taisteluvoitot ovat ruokkineet joukkueen itseluottamusta, jota ei välierien avauksessa pystynyt horjuttamaan edes erittäin vahvaksi tunnustettu KyKy-Betsetin joukkuekaan.

Mahti tuli otteluun kovalla sykkeellä ja hallitsi hienokseltaan avauserää voittaen sen lukemin 25-21. Tämä erävoitto antoi suuntaa koko ottelulle, joka olikin hienoa pudotuspelitaistelua kummaltakin joukkueelta. Mahdin syöttö ja torjunta-puolustus pistivät kyyjärveläiset ahtaalle ja he tekivät paineen alla kotijoukketta enemmän virheitä, joihin ensimmäinen erä ratkesi.

Toisen erän alku oli tasaista puurtamista, kunnes KyKy-Betset sai kovennettua syöttöään, ja sen ansiosta Mahdin hyökkäystyöskentely hankaloitui. Tämän seurauksena KyKyn tiivis torjunta ja tehokas hyökkäys tekivät ratkaisevan eron ja käänsivät toisen erän heille lukemin 25-20.

Upean play off -tunnelman Maaningan Urheilutalolle tänään luonut kauden ennätysyleisö saikin poistua kahvitauolle jännittävissä tunnelmissa ottelun ollessa tasan 1-1...

Mahti tuli kolmanteen erään todellisella taisteluasenteella ja otti heti ohjat käsiinsä. Vastaanottopeli tiivistyi ja passari Matti Mustonen ruokki hyökkääjiä monipuolisesti tehden vierasjoukkueen torjunta-puolustuspelaamisen hankalaksi. Pikkuhiljaa Mahtimiehet hivuttautuivat parin kolmen pisteen karkumatkalle, joka kesti loppuun saakka. Näin tiivistunnelmainen erä kotijoukkueelle 25-22.

Neljäs erä noudatteli samaa kaavaa kuin kolmaskin. Mahti vei hienokseltaan ottelua ottaen pienen johdon, mutta aina vain KyKy-Betset taisteli tilanteen tasoihin. Erän puolen välin jälkeen vierasjoukkueelle tuli muutama syöttö- ja hyökkäysvirhe kotijoukkuetta enemmän, ja Mahti sai raavittua itselleen neljän pisteen eron. Muutama maukas torjuntakin ratkaisevalla hetkellä napsahti mm. Yrjö Matsin ja Lasse Räisäsen näppeihin ja Mahti pääsi katkaisemaan ottelua lukemissa 24-20. KyKy taisteli vielä, mutta ottelun voittajaksi se ei enää kyennyt nousemaan. Raivokkaasti kannustanut kotiyleisö pääsi tuulettamaan Mahdin erä- ja otteluvoittoa 25-21 -lukemien rävähtäessä tulostaululle.

Parhaina pelaajina tänään palkittiin KyKy-Betsetin joukkueesta erinomaisesti onnistunut libero Jyri Niemi ja kotijoukkueesta kapteeni Ilari Sivonen.

Mahti sai siis ensimmäisen kiinnityksen finaalipaikkaan, mutta kovin suurta merkitystä sillä ei ole. Toinen välieräottelu odottaa Mahtimiehiä jo heti huomenna Kyyjärvellä, jossa KyKy-Betset ei taatusti myy nahkaansa halvalla. Odotettavissa onkin eeppinen kohtaaminen kahden hienon joukkueen välillä. Ja melko varmasti Kyyjärven kotiyleisökin haluaa laittaa lusikkansa tähän soppaan...

Tämänpäiväisen ottelun jälkeiset valmentajien kommentit ovat katsottavissa sivun vasemmassa reunassa olevan Youtube-linkin kautta - ole hyvä!

 

Lisätty 5.3.2016 JS


 

Tikkaripeli osa 2 - lopputulos sama kuin edelliselläkin kerralla!

 

Mahti ja Akaa-Volley pelasivat sunnuntaina 28.2. puolivälierien toisen osaottelun Akaan kotikentällä Toijalan Monitoimitalolla. Ottelusta tuli aivan samanlainen kuin edellisenä päivänä Maaningalla pelatusta, eli Mahti taisteli ensin erävoitot kahdesta ensimmäisestä erästä Akaan käynnistellessä koneistoaan. Kolmas ja etenkin neljäs erä olivat Akaan näytöstä, kunnes päästiin jälleen siihen ratkaisevaan viidenteen erään. Siinä tapahtui jälleen hengen voitto materiasta, sillä Mahtimiehet taistelivat isolla sydämellä ja todella kapealla materiaalilla läpi väsymyksen ja kaikki tappiota povanneet ennakkoarviot murskaten VOITTOON!

Mahti siis voitti ottelun 3-2 eikä otteluparin voittajan lopullisesti ratkaisevaa lisäerää edes tarvittu lopulta pelata. Tämä uskomaton uroteko tarkoittaa sitä, että Mahti jatkaa 1-sarjakauttaan välierissä ja Akaa-Volleyn kausi puolestaan päättyi tähän.

Tarkempi otteluraportti lisätään tähän hieman myöhemmin - nyt täytyy antaa sykkeen tasoittua ja nauttia hetken aikaa joukkueemme mahtavasta suorituksesta... 

Minä, myö, MAHTI!!!!!!

 

Lisätty 28.2.2016 JS


 

Pasi Seppänen ja lentispäivän palkitut Piitta Tukiainen, Arttu Korhonen, Ville Mykkänen ja Aatu Nykänen. Kuvasta puuttuu Hanna Räsänen.

Tikkariottelu ja lopulta riemukas kotivoitto!

 

Mahtimiehet saivat puolivälierävastustajakseen runkosarjakakkoseksi sijoittuneen kivikovan Akaa-Volleyn joukkueen Toijalasta. Akaa oli menettänyt runkosarjavoiton viimeisellä ylemmän jatkosarjan kierroksella viikkoa aikaisemmin KyKy-Betsetille, kun taas Mahti oli voittanut oman alemman jatkosarjansa puhtaalla pelillä jo kolme viikkoa takaperin keskittyen sen jälkeen pelivireen ylläpitämiseen ja oman pelin hienosäätöön. Kovin kauan ei siis kummallakaan joukkueella ollut ollut aikaa perehtyä tulevaan play off -vastustajaan, mutta varmasti ottelua edeltävän viikon aikana kummankin joukkueen valmentaja oli etsinyt kaiken saatavilla olevan infon vastustajastaan pelitaktiikan luomiseksi.

Mahti marssitti ottelun avaukseen seitsikon Mustonen (#10), Matsi (#3), Sivonen (#4), Säisä (#7), Ankudovich (#5), Räisänen (#11) ja Sairanen (#9). Akaan avaus puolestaan oli Mattila (#1), Mikkonen (#17), Tuikka (#15), Borichev (#16), Ollikainen (#6), Pitkänen (#7) ja Sinkkonen (#5).

Ottelun avauserä oli kohtuullisen tasaista vääntöä, jossa joukkueet vielä hieman katselivat mitä toinen tekee ja erä eteni hyvin pienillä marginaaleilla. Erän loppupuolella Mahti sai raavittua parin kolmen pisteen edun, jota se raivokkaasti puolusti loppuun saakka. Mahti käytti erän ainoan aikalisänsä tilanteessa 21-19, jossa Akaa pääsi hiipimään jo kahden pisteen päähän, mutta lopulta tuo ero oli joukkueiden välillä myös erän päättyessä kotijoukkueelle 25-23. Näin kotijoukkue Mahti sai toivomansa hyvän alun ottelulle ja sai heti hieman horjutettua nimivahvaa vastustajaansa.

Ottelun toisessa erässä Mahtimiehet lisäsivät höyryä Akaa-Volleyn sortuessa virheisiin niin vastaanotossa kuin hyökkäyksessäkin. Mahdin syöttö puri tehokkaasti ja torjunta-puolustus toimi hyvässä yhteistyössä. Niinpä toinen erä kulkikin koko ajan kotijoukkueen selkeässä hallinnassa. Akaan valmentaja Lauri Tihinen yritti kahdella aikalisällään (1-4 ja 9-16) ja viidellä vaihdollaan herätellä joukkuettaan pelaamaan, mutta erän kulku ei tästä muuttunut. Toinen erä kotijoukkueelle selkein 25-14 lukemin runsaslukuisen kotiyleisön riemuksi.

Pitkällä erätauolla joukkueet vetivät henkeä kolmatta erää varten. Sillä välin yleisö tankkasi virtaa kanttiinista ja palkittiinpa tauolla myös hienosti edeltävällä viikolla Maaninkajärven koululla pidetyssä lentopallopäivässä parhaiten tekniikkaradalla onnistuneet (aika kaikilla 27s.) oppilaat Arttu Korhonen, Hanna Räsänen, Piitta Tukiainen ja Ville Mykkänen. Lisäksi palkittiin kovimman lyöntituloksen tutkaan tykittänyt Aatu Nykänen (77km/h). Onnittelut vielä kerran kaikille!

Kolmannen erän Mahti aloitti edelleen samalla kokoonpanolla - syytä vaihtoihin ei todellakaan ollut. Akaa-Volleyn passarina erän aloitti jo edellisessäkin erässä kentällä esiintynyt Juuso Paananen (#13). Lisäksi komennuksen aloitukseen saivat myös jo edellisen erän pelannut ulottuva keskitorjuja Adjete Agnithey (#4) ja Markus Kauppinen (#18), joka korvasi Matti Ollikaisen yleispelaajan tontilla. Kolmas erä alkoi erittäin tasaisissa merkeissä joukkueiden tehdessä pisteitä vuorotahtiin. Akaa sai korjattua vastaanottoaan, kun taas puolestaan Mahtimiehillä alkoi vastaanotto lipsua. Tilanteen ollessa tasan 19-19 olivat joukkueet käyttäneet kaikki aikalisänsä. Piste kerrallaan jatkettiin vääntämistä, kunnes tilanteesta 22-22 sai Mahti napattua itselleen kaksi peräkkäistä pistettä edeten erä- ja ottelupallotilanteeseen 24-22. Tässä vaiheessa tapahtui sitten ottelun ensimmäinen tikkarin vetäisy kaverin suusta, sillä Akaa taisteli rajuja iskuja takoneen Dima Borichevin johdolla ensin tasoihin ja sitten pisteellä ohi. Ja niin vain lopulta kävi, että kolmas erä meni pelinsä käyntiin saaneelle vierasjoukkueelle lopulta 27-25. Ja jo hetken kotivoittoa kielensä päällä maistellut kotiyleisökin joutui istumaan takaisin penkeille syvän huokauksen saattelemana.

Neljäs erä alkoi Mahdin osalta edelleen vakiomiehistöllä ja Akaa jatkoi voittajaseitsikolla, johon vaihdettiin ainoastaan passariksi Hasse Mattila, joka oli jo tullut edellisen erän alkupuoliskolla peliä pyörittämään. Neljäs erä meni Mahtimiehiltä sitten pelihuumoria jälleen kootessa ja Akaan näyttävää suorittamista ihaillessa. Akaalta palloa urheilutalon parkettiin paukuttivat vuorollaan niin Borichev, Agnithey kuin Mikkonenkin eikä kotijoukkueesta ollut juuri vastaan haraajaksi. Erä vierasjoukkueelle 23 minuutissa 25-17.

Siispä edessä oli lyhyt 15 pisteen viides erä, joka yleensä ratkeaa rohkeamman joukkueen eduksi. Niin tälläkin kertaa. Mahtimiehet saivat erään jälleen kovenneen syöttöpelinsä ansiosta hyvän lähdön ja Akaan ensimmäinen aikalisä tuli eteen jo nopeasti tilanteessa 3-0 Mahdille. Hyvä alku vapautti jälleen kotijoukkueen pelin ja palautti sen pelihuumorin kahden hävityn erän jälkeen. Akaan toinen aikalisä tuli heti perään tilanteessa 5-1 Mahdille. Kokenut vierailija ei suostunut myymään nahkaansa halvalla vaan tuli toisen aikalisänsä jälkeen entistä raivokkaammin mukaan taisteluun voitosta ja saikin kammettua itsensä jo lähes kotijoukkueen rinnalle lukemiin 6-5, jolloin oli sitten Pasi Seppäsen vuoro ottaa aikalisä konseptinsa hetkellisesti jälleen hukanneelle kotijoukkueelle. Nyt eivät Mahtimiehet enää antaneet voiton valua käsistään vaan tikkari korjattiin lopullisesti takaisin omaan suuhun, jossa se pidettiin loppuun saakka. Kotiyleisönkin usko palasi, ja sen kannustaessa raivokkaasti Mahti repi pikkuhiljaa eroa päästen erä- ja ottelupallotilanteeseen lukemissa 14-10. Tämän jälkeen Akaa-Volley sai vielä pari kosmeettista pistettä, kunnes kotijoukkue laittoi ottelulle sinetin kahden tunnin ja 17 minuutin taistelun päätteeksi eräpistein 15-12!

Näin Mahti otti kotikentällään arvokkaan 3-2 voiton puolivälierien ensimmäisessä osaottelussa, minkä ansiosta joukkueen on huomattavasti mukavampi matkustaa seuraavana päivänä Pirkanmaalle toiseen kohtaamiseen. Kiitos hienosti kannustaneelle kotiyleisölle! Akaa-Volleyn parhaana pelaajana palkittiin tänään Dimitri Borichev ja kotijoukkueesta Lasse Räisänen.

Seuratkaahan huomenna klo 17.00 alkavan toisen puolivälieräottelun kulkua vaikkapa livescoren (linkki tämän sivun vasemmassa reunassa) tai teksti-tv:n sivun 239 kautta! Ja voi olla mahdollista seurata ottelua myös livenä netin kautta, koska yleensä Akaa-Volleyn kotiotteluista on tarjolla erittäin laadukkaasti toteutettua lähetystä. Kunhan tämä asia varmistuu, laitamme linkin näille sivuille. Tämänpäiväisen ottelun jälkeiset valmentajien kommentit ovat myös nähtävissä tämän sivun vas. reunassa olevan youtube-linkin kautta - olkaa hyvä!

 

Lisätty 27.2.2016 JS


 

Lauri Heikkisen johdolla jatkosarjan kuudes voitto!

 

Edellisenä päivänä Mahti oli löylyttänyt Enonkosken Pyrintöä kotikentällään 3-0, ja nyt oli vuorossa pikauusinta Enoskoskella, jonne Mahtimiehet matkasivat yhdessä fanijoukon kanssa. Edellispäivän ottelussa Mahti oli vienyt peliä halliten eriä alusta loppuun, mutta tänään kauden viimeisessä kotiottelussaan pelannut EnPy taisteli leijonan lailla ja piti Mahtia ahtaalla.

Mahti aloitti ottelun hieman edellispäivän pelistä muutetulla seitsikolla, jossa Lauri Heikkinen korvasi yleispelaajan tontilla Lasse Räisäsen. Muuten seitsikko oli edellisen ottelun kaltainen eli Matti passarina, Osku ja Kuda keskareina, Pekka liberona, Ilari yleispelaajana ja Juhi hakkurina.

Ensimmäinen erä eteni tasatahtiin puoleenväliin saakka kunnes Mahti sai kurottua muutaman pisteen eron. EnPy ei kuitenkaan luovuttanut vaan haastoi toidella tiukasti päästen lopussa myös yrittämään erän katkaisua. Mahti pystyi kuitenkin nappaamaan henkisesti tärkeän avauserän voiton lopulta 28-26.

Toinen erä oli vielä tasaisempaa taistelua, jossa kotijoukkue EnPy oli pitkään kuskin pukilla. EnPy johti erää jo 23-21, kunnes Mahtimiehet saivat kirivaihteen päälle ja kampesivat rinnalle. Mahdin hyökätessä pelin tasoihin lukemiin 23-23, loukkasi EnPyn juonikas passari Jonne Väisänen nilkkansa kompastuessaan torjuntatilanteessa oman joukkueen pelaajan jalkoihin. Tämä luonnollisesti vaikutti kotijoukkueen peliin, ja vaikka se vielä sai yhden eräpallon tilanteessa 24-23, ei se kyennyt ottelua tasoittamaan. Mahtimiehet väänsivät siis toisenkin erän itselleen 26-24 ja pitkälle erätauolle mentiin vierasjoukkueen komennossa.

Erätauko ei tällä kertaa pelin kulkua muuttanut. Mahdin valmentaja Pasi Seppänen siirsi hienon pelin pelanneen Lauri Heikkisen kolmanteen erään hakkurin paikalle, ja yleispelaajiksi kentälle tulivat Lasse Räisänen ja selkävaivat selättänyt Simo Koskinen. Kolmannessa erässä etenkin Mahdin mainio kenttäpuolustus siivitti joukkueen pienelle etumatkalle, joka piti loppuun saakka. Mahti voitti kolmannenkin erän 25-21 ja koko ottelun puhtaasti 3-0! Mahtimiesten ehdoton hahmo oli Lauri Heikkinen, ja myös joukkueen parhaana palkittu passari Matti Mustonen onnistui erinomaisesti koko muun joukkueen tukiessa hienosti. EnPyn parhaana palkittiin Matias Korhonen, joka erityisesti hyökkäyspelissään oli tänään kentän parhaimmistoa.

Mahti ei hävinnyt jatkosarjassa yhtään ottelua ja eräsuhdekin on murskaava 18-1! Jossiteltavaa ei siis jäänyt pudotuspeleihin pääsyn suhteen, vaan joukkue pääsee nyt valmistautumaan näillä näkymin la 27.2. alkaviin puolivälieriin hienossa voittoputkessa.

Mahtimiehet ovat siis saavuttaneet ensimmäisen kauden alussa asettamansa tavoitteen eli pudotuspeleihin pääsyn. Tunnetusti nälkä vain kasvaa syödessä, joten nyt todellakin kannattaa tulla paikalle Play off- otteluiden alkaessa, koska Mahtimiehet taistelevat seuraavaksi 1-sarjan kärkipaikoista!

 

ps. pahoittelut kaikille livelähetystä katsoneille - kamera oli tällä kertaa vähän liiankin hyvin "hollilla" saaden kaksi osumaa, joka sotki lähetyksen :) Toisaalta, lentopallo on parasta paikan päällä, joten seuraaviin otteluihin kannattaa tulla mukaan. Puolivälierien vierasotteluun järjestetään mahdollisuus lähteä Mahtimiesten mukaan! Tästäkin tietoa myöhemmin näillä sivuilla, joten stay tuned!

 

Lisätty 7.2.2016 JS


 

Mahtimiehet riemukkaalla kotivoitolla Play-off -otteluihin!

 

Mahti voitti Maaningan Urheilutalolla pelatussa ottelussa Enonkosken Pyrinnön puhtaasti 3-0 ja sinetöi siten oman jatkosarjansa voiton ja pääsyn Play-off -otteluihin! Mahtimiehet ovat koonneet pisteitä jo niin paljon, että lopullinen runkosarjasijoitus on seitsemäs, mikä tarkoittaa puolivälieräotteluita sarjassa toiseksi sijoittuvaa joukkuetta vastaan. Tässä vaiheessa vastustaja on vielä auki, mutta se tulee olemaan joko Kyyjärven KyKy-Betset tai Kuortaneen U19 maajoukkue.

Tämänpäiväinen ottelu noudatteli jokaisessa erässä aika samanlaista kaavaa, jossa erien alut mentiin kutakuinkin tasatahtiin, mutta aina erien puolivälin tienoilla Mahti repi tarvittavan eron nuoreen vastustajaansa. Mahti pelasi koko ottelun seitsikolla #10 Matti (P), #7 Osku (KT), #11 Lasse (YP), #1 Juha-Matti (H), #5 Andrey (KT), #4 Ilari (YP) ja #9 Pekka (L).

Ero joukkueiden välille syntyi tänään syöttöruudussa sekä torjunta-puolustuspelissä. Mahti pystyi painostamaan omalla syötöllään EnPyn vastaanoton irti, minkä vuoksi EnPyn passari Jonne Väisänen joutui tarjoamaan paljon passeja laitahökkääjille sekä hakkurille 1-paikalle. Mahdin torjunta pääsi hyökkäyksiin hyvin kiinni, ja vaikka suoria torjuntapisteitä ei kovin paljon tullutkaan, tiivis torjunta mahdollisti hyvät puolustussektorit, ja kenttäpuolustus poimikin tänään erinomaisesti hyökkäykset ylös. Myös Mahdin puolustuksen jälkeinen hyökkääminen oli tänään vastustajaa parempaa. EnPyn keskihyökkäys Mika Nenosen ja etenkin parhaana palkitun Taavi Tuomisen kautta oli tehokasta, mutta tätä asetta joukkue pääsi käyttämään aivan liian harvoin.

Joukkueet pelaavat viimeisen runkosarjaottelunsa keskenään huomenna sunnuntaina Enonkoskella, jossa Mahti kärsi ennen joulua kirvelevän 2-3 tappion, joka suisti Mahdin silloin alempaan jatkosarjaan. Mahtimiehet käsittelivät  tapahtuneen hienosti ja ovat nyt ottaneet viidestä alemman jatkosarjan ottelusta täydet 15 pistettä erin 15-1! Näin joukkue on saavuttanut kauden alussa asettamansa ensimmäisen tavoitteen eli pudotuspeleihin pääsyn. Mutta, kuten Mahdin tänään parhaana palkittu Ilari Sivonen ottelunjälkeisessä haastattelussa totesi, Mahti lähtee vielä viimeiseenkin jatkosarjan otteluunsa Enonkoskelle tosissaan ja revanssimielellä hakemaan kuittausta tuolle ennen joulua kärsimälleen tappiolle. EnPyllä puolestaan 1-sarjapaikka on jo varmistettu ja kyseessä huomenna on kauden viimeinen ottelu, joten taatusti luvassa on tunnelmallinen ja kiihkeä kamppailu, jossa kumpikin joukkue panee parastaan!

Play-off -ottelut alkavat todennäköisesti lauantaina 27.2. Mahdin kotiottelulla -  tarkka aika ja puolivälierävastustaja selviävät lähiaikoina. Pysy siis kuulolla ja raivaa kalenteriisi tilaa, jotta varmistat pääsysi kannustamaan Mahtimiehiä pudotuspeleissä!

Ottelunjälkeinen haastattelutilaisuus on katsottavissa viereisen Youtube-linkin kautta.

 

Lisätty 6.2.2016 JS


 

Mikä taistelu ja mikä UPEA VOITTO!

 

Jälleen on yksi hieno lentopalloviikonloppu Pohjois-Savossa takana. Täytyy kyllä todeta, että tämä kevät on lentopallon pohjoissavolaisille ystäville hienoa aikaa - pelataanhan alueella kovista panoksista peräti kuuden ylimmillä sarjatasoilla pelaavan joukkueen voimin! Miesten Mestaruusliigassa hienoa kautta pelaava LEKA Volley valmistautuu välitavoitteeseensa eli Suomen Cupin finaaliturnaukseen. Pielaveden Liiga-Sampo miehissä ja Pieksämäki Volley naisissa taistelevat pääsystä Mestaruusliigojen pudotuspeleihin. Puijo Wolleyn naiset jatkavat kautta 1-sarjan pudotuspeleissä tähyten liigakarsintoihin. Mahtimiehet voivat jo tulevan lauantain kotiottelussaan ratkaista pääsyn puolivälieriin. Ja myös Nilsiän Nujakalla on edessään ratkaisuottelut 1-sarjapaikan säilyttämiseksi.

Aivan huikea kevät siis on tulossa, joten jokaisella lentopallofanilla on suorastaan velvollisuus käydä otteluissa kannattamassa ja kannustamassa kotimaakunnan joukkueita kohti tavoitteitaan.

Tavataan siis runsaslukuisena otteluissa!

 

Tämänpäiväisessä ottelussaan Mahtimiehet kohtasivat Napapiirin Pallokettujen joukkueen jo neljännen kerran kuluvalla kaudella. Joukkueet tuntevat toisensa läpikotaisin, ja ennakoitavissa oli tiukka kamppailu. Ja sellainen totisesti saatiikin Maaningan Urheilutalon kannustavan yleisön nautittavaksi!

Ensimmäisessä erässä nuori NaPan joukkue haastoi kokeneemman Mahtimiehistön erinomaisella torjunta-puolustuspelaamisella sekä rohkealla hyökkäyksellä. Joukkue tuuletti onnistumisia railakkaasti Mahdin pelaajien lämmetessä otteluun hitaammin. Mahti pelasi erän pääosin seitsikolla #1 Juhi, #3 Ykä, #5 Kuda, #10 Masa, #11 Lasse, #9 Peksi ja #4 Ilari. #7 Osku käväisi kentällä syttövaihdon tiimoilta ja #15 Lauri korvasi erän loppupuolella tehokkaasti Lassen. Sitkeästä kamppailusta huolimatta erän vei kuitenkin vierasjoukkue 22-25, mikä enteili pitkää ottelua.

Toisen erän Mahtimiehistö aloitti samalla kokoonpanolla, jolla se ensimmäisen erän lopetti. Toinen erä kulkikin koko ajan Mahdin johdossa, joka repesi lopulta 10 pisteeseen. Mahti siis tasoitti erävoitot 1-1:een lukemin 25-15. Eron tässä erässä selitti Mahdin hyvä syöttöpeli, jonka myötä torjunta pääsi paremmin vastustajan hyökkäyksiin kiinni. NaPan joukkue teki myös paljon omia suoria virheitä ja sen vuoksi pitkälle tauolle marssittiin tasatilanteessa.

Kolmanteen erään Mahdin valmennusjohto muokkasi ryhmityksen uusiksi selvästä erävoitosta huolimatta. Juhi teki hakkurina tilaa Kudalle, jonka puolestaan keskitorjujana korvasi Osku. Kolmas erä oli hyvätasoista ja viihdyttävää taistelua molemmilta joukkueilta. NaPa puolusti palloja peliin todella hienosti ja pystyi vastaamaan Mahdin tulivoimaan hyökkäyksissä. Erän puolivälissä Mahti sai revittyä eroa, joka pohjoisen nuorukaisten hienosta taistelusta huolimatta kesti loppuun saakka. Erä siis kotijoukkueelle 25-20. Mahdin joukkueesta erän hahmoja olivat tuhoisasti hakkurina hyökännyt Andrey "Kuda" Ankudovich, hienosti peliin tullut Osku Säisä sekä yleispelaajana onnistumisia jatkanut Lauri Heikkinen.

Jos joku luuli ottelun ratkenneen kolmannen erän jälkeen kotijoukkueen eduksi, oli hän totaalisen väärässä. Neljänteen erään tuli nimittäin todella kovalla sykkeellä NaPa, joka lähes hurmiomaisella pelillään pakotti Mahtimiehet todella ahtaalle. Rovaniemeläisten kenttään ei meinannut upota yksikään pallo, kun taas heidän hyökkääjänsä taitavasti napsivat pisteitä tarkoilla ja kovatempoisilla hyökkäyksillä. NaPa mm. johti erää 12-5 ja vielä aivan erän loppupuolella 23-19. Mutta sitten tapahtui jotain suurta kotijoukkueen pelaajistossa. Rotaatio sattui Mahtimiesten kannalta erinomaiseen asentoon, kun Masa pääsi syöttämään ja verkolla oli Mahdin kannalta paras mahdollinen miehitys. Masa painoikin menemään inhottavan hankalia hyppyleijoja, joilla NaPan hyökkääminen tehtiin vaikeaksi, ja juuri ratkaisevalla hetkellä betoninkovaksi tiivistynyt Mahdin torjunta hoiti sitten lopun. Mahtimiehet puristivat ensin väkisin rinnalle ja saman tien vilkku päällä vasemmalta ohi niin että heilahti! Erän loppu kotijoukkueelle 6-0 ja koko erä 25-23 kotiyleisön piiskatessa armottomasti tahtia kapellimestari Martin komentojen mukaan! Uskomattoman hieno nousu ja huipennus ottelulle - kyllä lentopallo voi olla tunteikasta myös 1-sarjassa!

Mahtimiehet veivät siis koko ottelun lopulta 3-1 saalistaen tärkeät kolme sarjapistettä ja päättäen ottelun riemukkaaseen tanssiin. NaPan erinomaisen urheilullisen, hyväasenteisen ja nuoren joukkueen osaksi tuli lopulta poistua Mahti-areenalta tyhjin käsin, vaikka useasti ottelun aikana ihan toisenlaiselta näyttikin. Mahdista parhaana palkittiin Siilinjärven Kotipizzan lahjakortilla Kuda ja NaPasta Markus Vilander.

Eivätkä suuret tunteet tähän suinkaan laannu vaan tahti sen kuin kiihtyy! Tulevana lauantaina Mahtimiesten luo vierailulle saapuu Itä-Savon lentopallon "gallialaiskylän" ylpeys Enonkosken Pyrintö, joka vielä voi uhata Mahdin etenemistä puolivälieriin. Nyt kannattaa siis ehdottomasti tulla Maaningan Urheilutalolle tätä eeppistä kohtaamista todistamaan ja kannustamaan Mahtimiehistö pudotuspeleihin!

Tavataan siis lauantaina 6.2.2016 klo 18.00 Maaningan Urheilutalolla!

 

Lisätty 31.1.2016 JS


 

Hazaaaaaa!!!! Mahti, Mahti, Mahti, Mahti !!!!!

 

Mahtimiehet olivat vierailleet Napapiirillä tätä ennen kaksi kertaa ja kummallakin kerralla pisteet olivat jääneet vahvana kotijoukkueena tunnetun Pallokettujen laariin. Siksi tällä kertaa valmentaja Pasi Seppänen oli valinnut erilaisen valmistautumistavan eli joukkue hyppäsi bussiin n. klo 5.00 pelipäivän aamuna ja Sokos Hotel Vaakunan tarjoama mukava majoittuminen ottelun alla vaihtui aamu-unien jatkamiseen Sinilinjan autossa. Lieneekö tämä muutos tuonut muutoksen myös joukkueen otteisiin tänä sunnuntaina, mutta joka tapauksessa Mahtimiehet pelasivat parhaimman pelinsä NaPan vieraana ja hakivat arvokkaan 3-0 voiton Keltakankaan perinteisestä lentopallopyhätöstä.

Tietysti tässä vaiheessa kautta joukkueet tuntevat jo toisensa aika hyvin ja siksi mitään yllättävää ei kummaltakaan kenttäpuoliskolta tullut vastaan. Mahtimiesten torjunta-puolustustaktiikka toimi tänään erittäin hyvin ja se antoi joukkueelle voiton avaimet yhdessä tehokkaan syöttöpelin kanssa. Tähän kun lisätään vielä libero Pekka Sairasen johtama hieno vastaanottopeli, oli jälki tehokasta.

Ensimmäisen erän alku oli tasaista pelaamista kummankin joukkueen touhutessa tehokkaasti. Yksi ratkaisevista hetkistä oli Osku Säisän syöttövuoro, jolla Mahti repäisi muutaman pisteen eron ja se taittoi nuoren kotijoukkueen kovimman innon. Ensimmäinen erä Mahdille 25-15 ja erittäin hyvä alku ottelulle. NaPan joukkue on hurmokseen päästessään vaarallinen, joten siksikin ottelun alun onnistuminen heitä vastaan on aina tärkeä.

Toisessa erässä kotijoukkueen ketunpojat lisäsivät höyryä Mahtimiesten haratessa sitkeästi vastaan. Erän aikana nähtiin paljon pitkiä palloralleja, joissa kumpikin joukkue esitti parastaan niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessakin. Erä eteni NaPan parin pisteen johdossa aina 20 pisteen tienoille saakka, kunnes Mahtimiehet kampesivat väkisin rinnalle ja ohi. Toinen erä päättyi lopulta Mahdin voittoon 25-22. Tämä toisen erän voitto olikin ottelun ns. kulminaatiopiste, jossa ottelun voittaja tänään ratkesi.

Pitkän tauon jälkeen pelattava kolmas erä on usein ollut Mahtimiehille hankala, mutta tänään tilanne oli toinen. Joukkueen peli rullasi erän alusta asti hyvin ja viimeistään Juha-Matti Iivarisen pitkän syöttöputken aikana kotijoukkueen pyristely loppui. Mahtimiehet rallattivat positiivisella virneellä erän loppuun ja NaPan pelissä tuli vain ajoittaisia onnistumisia. Kolmas erä Mahdille jälleen selkeästi 25-15 ja samalla koko ottelu riemukkaasti 3-0! Hieno esitys koko Mahdin joukkueelta, jossa onnistujia olivat tänään tasaisesti kaikki pelaajat.

Voitokkaan ottelun jälkeen pitkä bussimatka kotiin ei varmasti tunnu yhtään niin pitkälle kuin tappion jälkeen. Kaiken kaikkiaan ehjä ja tasapainoinen esitys koko joukkueelta, joka on nyt päässyt viimeiset ottelut pelaamaan vakioidulla seitsikolla repaleisen alkusarjan jälkeen. Tällä on ollut peliä selkeyttävä ja rauhoittava vaikutus, ja sen ansiosta torjunta-puolustuspelaaminen on noussut aivan uudelle tasolle. Lisäksi kun vaihtokulmauksesta löytyy aina tarvittava lisäbuusti esim. syöttövaihtojen merkeissä, on valmentaja Seppäsen ja koko Mahtimiehistön mukava jatkaa kautta eteenpäin kohti tavoitetta - pudotuspelejä.

Mahdin joukkue on siis jatkuvasti parantanut suorittamistaan ja varsinkin Maaningalla pelattujen ottelujen saldo on vakuuttava. Tässä mielessä toivoisikin, että myös kotiyleisö saapuisi entistä sankempana kannustamaan oman kylän joukkuetta kauden seuraavissa kotiotteluissa. Kukaan ei voi ainakaan valittaa, ettei kotikylän joukkue pystyisi pärjäämään. Seurassakin on jäseniä n. 400, joten ihmetellä hieman täytyy ettei vielä kertaakaan tällä kaudella ole päästy yli sadan myydyn pääsylipun...

Seuraava Mahdin kotiottelu pelataan ensi sunnuntaina 31.1. klo 17.00, jolloin Napaketut saapuvat vastavierailulle hakemaan revanssia. Kotijoukkue taistelee ainakin täysillä - onko kotiyleisöstä samaan?

 

Lisätty 24.1.2016 JS


 

Mahdin kotitaika kestää!

 

Mahti sai sunnuntaina 17.1. vieraakseen tuttuakin tutumman joukkueen Nilsiän Nujakan, jota vastaan oli pelattu edellisen kerran vain viikko aikaisemmin Nilsiässä. Tämän sunnuntain ottelu oli jo kauden neljäs kohtaaminen joukkueiden välillä, ja tälläkin kertaa Mahti oli vahvempi voittaen ottelun suoraan 3-0.

Nujakka oli ottanut kauden ensimmäisen voittonsa edellisenä päivänä kaatamalla Napapiirin Palloketut 3-2, ja oletus oli, että joukkue tulisi voittotilin auettua iloisella ja rohkealla mielellä Mahtia haastamaan. Mutta toisin kävi. Lieneekö napakka pakkanen hyydyttänyt vierasjoukkueen, niin kovin apaattinen oli tänään Nujakan esitys eikä se missään vaiheessa saanut juonesta kiinni. Näytti siltä, ettei joukkue edes uskonut mahdollisuuksiinsa horjuttaa Mahtia - niin kovin kevyesti se tänään antautui.

Mahti puolestaan pelasi mukavan rentoa ja monipuolista peliä, eikä missään vaiheessa ollut epäselvyyttä ottelun voittajasta. Ottelun taso ei kovin korkeaksi kohonnut, sillä Mahdin syöttö teki Nujakan pelistä yksinkertaista ja luokkaa parempi torjunta-puolustuspelaaminen hoiti sitten loput. Ottelun kulkua kuvaa hyvin kolmas erä, jossa Mahdilla oli varaa tehdä jopa kahdeksan syöttövirhettä Nilsiän saadessa silti kokoon ainoastaan 14 pistettä. Mahdilta onnistujia olivat oikeastaan kaikki kentällä esiintyneet. Parhaana palkittiin kauden ensimmäisen ottelunsa Mahti-areenalla pelannut Juha-Matti Iivarinen. Nilsiän Nujakan parhaana palkittiin Teemu Silventoinen, joka ainoana pystyi ajoittain Mahdin torjuntaa puhkomaan.

Mahti sai tänään siis lähinnä hyvän kuusikkoharjoituksen ja tietysti tärkeät kolme sarjapistettä. Seuraava haaste Mahtimiehillä onkin sitten kaukana pohjoisessa Rovaniemellä, jossa pelin täytyy kulkea heti alusta asti. Napapiirin Pallokettujen joukkue oli erittäin vahva kotijoukkue eikä sieltä helpolla pistetä haeta, kuten Mahtimiehet saivat huomata alkusarjan ottelussa. Revanssimielellä joukkue lähtee siis ensi sunnuntaina napapiirille.

Mahdin seuraava kotiottelu on sitten sunnuntaina 31.1. klo 17.00, jolloin pohjoisen pojat saapuvat vastavierailulle. Tervetuloa silloin taas sankoin joukoin kannustamaan Mahtia!

 

Lisätty 17.1.2016 JS


 

Mahti aloitti jatkosarjan 3-0 voitolla!

 

Mahtimiehet avasivat jatkosarjan ottelulla Nilsiän Nujakkaa vastaan. Alkusarjassa pelatut kaksi ottelua voitti Mahti, eikä joulutauon aikana ole tapahtunut muutosta voimasuhteissa, vaikka Nilsiä onkin jälleen vahvistanut rivejään uudella pelaajalla, hakkuri Lasse Maijalalla. Nilsiän ykköspassari Aleksi Kössi on puolestaan siirtynyt loppukaudeksi Mestaruusliigaan kuopiolaisen LEKA Volleyn joukkueeseen, josta passariksi Nilsiään on siirtynyt Lasse Jäntti.

Mahdin miehistössä ei ole tapahtunut muutoksia ja lopultakin joukkue on terve, mikä antaa hyvät lähtökohdat kauden jatkamiseen.

Tämänpäiväinen ottelu noudatteli koko ajan tuttua kaavaa; Mahdin syöttö- ja torjunta-puolustuspeli oli ratkaisevasti Nujakkaa parempaa ja se teki tälläkin kertaa eron joukkueiden välille. Syöttö- ja hyökkäysvirheitä molemmat joukkueet tekivät aika paljon, mikä laski ottelun tasoa. Mahdin onnistujia tänään olivat libero Pekka Sairanen, yleispelaajat Lasse Räisänen (palkittiin parhaana) ja Ilari Sivosen kolmannessa erässä korvannut Simo Koskinen sekä keskipelaajat Yrjö Matsi ja Andrey Ankudovich. Kotijoukkueen parhaana palkittiin keskipelaaja Jani Riekkinen.

Viikon kuluttua otetaan uusiksi, sillä silloin joukkueet kohtaavat jälleen Maaningalla pelattavassa ottelussa. Ottelu pelataan sunnuntaina 17.1.2016 klo 17.00 - tervetuloa kannustamaan Mahti voittoon!

 

Lisätty 10.1.2016 JS


 

Alkusarjan päätöstilanne.

Alkusarjan tilinpäätös

 

Mahtimiehet murskasivat alkusarjan viimeisessä ottelussaan KyKy-Betsetin ja heittivät KyKylle haasteen heidän viimeiseen otteluunsa taistelussa paikasta ylemmässä jatkosarjassa. KyKy otti haasteen tyylikkäästi vastaan, pestasi ratkaisuotteluun pikahälytyksellä kaksi uutta pelaajaa (maajoukkuelibero Pasi Hyvärisen ottelukohtaisella lainalla sekä passari Kalle Määtän) ja voitti Kuortaneen 3-0 nousten sarjassa toiseksi. Mahti sijoittui lopulta neljänneksi tasapisteissä Susiraja Volleyn kanssa, jolla oli ratkaisevat kaksi otteluvoittoa Mahtia enemmän (voitot 9-7, eräsuhde tasan +9 ja eräpisteet +86/+84). Eipä paljon niukemmin voi hävitä...

Viime kaudellahan Mahti selvitti niukasti tiensä ylempään jatkosarjaan, mutta tällä kertaa Mahdin kohtaloksi tuli jääminen alempaan jatkosarjaan. Mutta ei hätää, alemman jatkosarjan voittaja pääsee myös mukaan pudotuspeleihin helmikuussa 2016 ja Mahtimiesten tähtäin on nyt asetettu tiukasti sinne! Periksi ei anneta!

Joukkueen periksiantamaton asenne on nähtävissä myös Youtube-videolla (linkki sivun vasemmassa reunassa), jolla Mahtimiehet puristavat viimeisetkin syyskauden voimanrippeet Tahko SpaHotellin mainioissa puitteissa pidetyllä syyskauden päätösleirillä 18.-19.12. fysiikkavalmentaja Risto Savolaisen (EasyFit Siilinjärvi) armottomassa piiskauksessa.

Mahdin 1-sarjakausi alkoi lokakuussa 2015 loistavasti (neljä voittoa ja yksi 2-3 tappio viidessä ensimmäisessä pelissä) - alla oli ehjä harjoituskausi ja hyvä vire voitokkaiden harjoitusotteluiden jälkeen. Marraskuun alun kotiottelu kauden yllättäjäjoukkue Kuortanetta vastaan toi kuitenkin tummia pilviä Mahtimiesten taivaalle, sillä joukkuetta alkoi koetella puolitoista kuukautta kestänyt sairastumisten ja loukkaantumisten suma. Neljä seuraavaa ottelua kerryttivät saldoa kolmella tappiolla ja vain yhdellä voitolla, mikä teki Mahdin asemasta ennakoitua tukalamman. Vaikka joukkue pystyi kokoamaan rivinsa alkusarjan viimeisiin kolmeen otteluun (kaksi voittoa ja yksi 2-3 tappio), joutui joukkue taipumaan tasaisessa alkusarjassa harmittavasti neljänneksi.

Alkusarjan 12 ottelussa vain kaksi kertaa Mahti pystyi lähtemään peliin suunnitellulla kokoonpanolla, mikä ei voinut olla vaikuttamatta otteisiin hienosta taistelusta huolimatta.

Positiivisia asioita alkusarjassa:

  • Hieno saldo kolmea kärkijoukkuetta vastaan (pisteet 10-8; Kuortane 2-4, KyKy 4-2, SurVo 4-2)
  • Kaikki vastustajat voitettiin vähintään kerran
  • Andreyn hyvä sisääntulo joukkueeseen
  • Juhin toipuminen pelikuntoon
  • Mahti-areenan kotitaika (kaikki neljä ottelua voitettiin, erävoitot 12-1)!
  • Joukkueen loistava henki ja kaikkien pelaajien panos tuloksen eteen

Negatiivia asioita alkusarjassa:

  • Liikaa pistemenetyksiä vierasotteluissa (pisteet 8-10)
  • Pistemenetykset sarjan heikommille joukkueille (5 pistettä)
  • Juhin uusi loukkaantuminen ratkaisuhetkillä
  • Flunssa-aalto marraskuussa

Tätä kirjoittaessa Mahtimiehet ovat siis jo pitäneet kaksipäiväisen syyskauden päätösleirin ja viettäneet Joulua. Harjoitukset ovat myös jo käynnistyneet ja yksi harjoitusottelukin tullaan pelaamaan ennen sarjakauden jatkumista, joten laakereillaan ei joukkue todellakaan lepäile. Tavoite on asetettu pudotuspeleihin jo kauden alussa eikä siitä ole mitään syytä tinkiä vieläkään!

Mahtimiesten seuraava sarjaottelu pelataan 10.1.2016 klo 17.00 paikallisvastustaja Nilsiä Nujakan vieraana ja ensimmäinen kotiottelu sunnuntaina 17.1.2016 klo 17.00 samaa joukkuetta vastaan.

Koko joukkueen puolesta Räiskyvää Uutta Vuotta kaikille Mahti-faneille ja tervetuloa jälleen kannustamaan Mahtimiehet menestykseen tammikuussa!

 

Lisätty 29.12.2015 JS


 

 

Selkä seinää vasten kauden paras esitys!

 

Olipahan ottelu sunnuntaina 13.12.2015 klo 17.00 Mahti-areenalla! Sen muistavat varmaan ikuisesti niin Mahtimiehet kuin vierasjoukkue KyKy-Betsetkin, joka ei varmaan koskaan ole ollut samanlaisessa mankelissa... Vai pitäisikö sanoa betonimyllyssä? :)

Mahti oli kärsinyt edellisenä iltana masentavan 2-3 tappion Enonkoskella kolmen tunnin väännön päätteeksi, ja KyKy puolestaan oli matkannut Maaningalle isolla bussilla vannoutuneimpien faniensa seurassa varmistamaan itselleen ylemmän jatkosarjan paikan.

Millaisen käärmekeiton lienee Mahdin valmentaja Pasi Seppänen edellisillan paluumatkan aikana Mahtimiehille tarjoillut, mutta tässä ottelussa joukkue oli Joukkue isolla J:llä ja pelasi lähes hurmiossa voittoon suvereenein lukemin 3-0 (25-14, 25-19, 25-10). Kuten eräpisteista voi huomata, tänään Mahtimiehiltä onnistui kaikki ja yleensä tasaisesti korkealla tasolla pelaavalta KyKyltä ei mikään. Toki vierasjoukkueella oli allaan repaleinen harjoitusjakso ja pari normikuusikon miestä vajaakuntoisena sivussa, mutta kokonaan sen syyksi ei tulosta voi laittaa. Mahti pelasi hyvällä huumorilla korkeatasoista peliä alusta loppuun ja riisui omilla vahvuuksillaan vastustajan aseista. Suurin vaikutus tehtiin aloitussyötöillä, joilla KyKyn pelinrakentelu rampautettiin totaalisesti. Sen seurauksena Mahti sai 13 suoraa torjuntapistettä ja 16 vaimennusta, joista myös hyökättiin tänään tuhoisasti takaisin.

Mahdilta onnistui koko joukkue - erityismainita kuuluu hakkuri Andrey "Kuda" Ankudovichille sekä keskitorjuja Osku Säisälle, jotka pelasivat kauden parhaat pelinsä maukkaalla hetkellä. KyKy-Betsetistä ainoastaan kapteeni Jaakko Aninko pystyi ajoittain haastamaan tuloksellisesti.

Mahti päätti siis alkusarjan osaltaan upeasti ja nousi voittonsa ansiosta pisteellä juuri KyKy-Betsetin ohi tarrautuen kiinni viimeiseen ylemmän jatkosarjan paikkaan. Tulevana sunnuntaina riittääkin sitten jännitettävää teksti-tv:n ääressä, koska silloin KyKy-Betset pelaa viimeisen ottelunsa lohkovoiton jo varmistanutta Kuortaneen U19-maajoukkuetta vastaan. Pelin henki on selvä: KyKyn on voitettava ottelu päästäkseen Mahdin ohi ja ylempään jatkosarjaan. KyKyn hävitessä paikka on Mahdin.

Mahti teki viimeisessä alkusarjan ottelussaan sen mitä sen oli palkko tehdä - nyt mitataan onko KyKy-Betsetistä samaan! Jännittävä huipennus on siis edessä...

Loppuratkaisua odotellessa, voit katsoa Mahti - KyKy-Betset -ottelun jälkeisen lehdistötilaisuuden sivun vasemmassa reunassa olevan Youtube-linkin kautta.

 

Päivitetty 15.12.2015 JS


 

Takkiin tuli EnPyn vieraana

 

Mahtimiehet aloittivat tärkeän viimeisen alkusarjan viikonlopun vierailemalla lauantaina Enonkosken Pyrinnön tunnelmallisessa kotiluolassa, jossa vastaan asettui alemmassa jatkosarjassa vuodenvaihteen jälkeen jatkava ja pikkujoulutunnelmiin virittäytynyt Itä-Savon ylpeys. Mahdin joukkuetta viimeisen kuukauden ajan sekoittaneet vaikeudet jatkuivat edelleen. Nyt kokonaan poissa pelistä olivat molemmat liberot Antti ja Pekka, eikä jälleen rampautunut Juhikaan voinut joukkuetta juuri auttaa. Siispä otteluun lähdettiin kokoonpanolla Kuda, Matti, Ykä, Osku, Ilari, Lasse ja Simo (liberona). Vaihtokulmassa jumppailu kokonaista 1.5 äijää eli Late ja Juhi.

Ensimmäisessä erässä Mahtimiehillä oli suuria ongelmia vastaanoton kanssa ja siitä seurasi tehottomuus hyökkäyksissä. EnPy puolestaan teki rohkeita ratkaisuja hyvällä huumorilla ja vei erän aika selvästi 25-21. Hankala alku siis jälleen kerran vierasottelulle..

Toisen erän aikana Mahti oli myös pitkään perässäkulkijana, mutta pienellä riskilläkin Juhi otettiin kentälle ja niin vain Mahti kampesi tärkeään erävoittoon piristyneen pelinsä myötä 25-22. Late tuli myös mukaan tuuraamaan Lassea. Kolmannessa erässä Kuda palasi hakkuroimaan, ja mm. Ilarin hyvien hyökkäysten ja tarkentuneen vastaanoton auttamana Mahti vei senkin nimiinsä 25-22. Tässä vaiheessa näytti taas paljon paremmalta...

EnPy lisäsi höyryä neljännessä erässä ja hyökkääjät antoivat kunnolla kättä pallolle Jonne Väisäsen juonikkaista passeista. Tämä käänsi ottelun kulun ja kotijoukkue nousi mukaan voittotaisteluun viemällä erän 25-19 Mahdin pehmetessä ratkaisevasti.

Hillerierässä pelattiin sitten ei-niin-kaunista, mutta taistelevaa lentopalloa puolin ja toisin tunnetason kohotessa niin kentällä, valmennusosastoilla kuin katsomossakin. EnPy ehätti ensin ottelupalloon, joita heille taisi tulla ensin viisi kappaletta peräkkäin. Mahtimiehet harasivat vastaan ja saivat itselleen edun sekä kolme mahdollisuutta ottelun katkaisemiseen. No, ei ollut tänään Mahtimiehistä ottelun päättäjiksi vaan kahden pitkäksi menneen Sputnik-lyönnin ja pehmeän vastapallon jälkeen EnPy kampesi jälleen rinnalle ja lopulta ohi voittoon saakka erän päättyessä 23-21. Mahdille siis kolmen tunnin päätteeksi vain yksi sarjapiste ja Kuopion torin joulukuusen pituinen sarvi otsaan. EnPy puolestaan päätti alkusarjansa maukkaaseen voittoon ja lähti voitolla yöhön...

Mahdin joukkue luikki häntä koipien välissä takaisin kotikonnuille keräämään viimeiset taistelutahdon rippeet seuraavana päivänä pelattavaa viimeistä alkusarjan ottelua varten. Susiraja Volley voitti vielä samana iltana oman ottelunsa Nilsiän Nujakkaa vastaan, joten he karkasivat Mahdin tavoittamattomiin ja varmistivat itselleen ylemmän jatkosarjan paikan Kuortaneen seuraksi - onnittelut siitä Pohjois-Karjalan urhoille!

 

Päivitetty 15.12.2015 JS


 

Mahti palasi voittokantaan Nujakan kustannuksella!

 

Mahti jatkoi vierasotteluputkeaan Itsenäisyyspäivänä paikallisvastustaja Nilsiän Nujakan vieraana. Edellisen kohtaamisen Mahti oli voittanut kauden avauksessa kotonaan 3-1 eivätkä voimasuhteet ole kauden edetessä ainakaan toistaiseksi muuttuneet. Nujakan joukkueessa on kyllä tapahtunut paljonkin muutoksia tuon ensimmäisen ottelun jälkeen ja onhan Mahtimiehistökin hieman muuttunut...

Yleensä Nujakka avaa kotiottelunsa vahvasti saaden hyvää tukea kotiyleisöltään, mutta tällä kertaa kumpikaan ei toteutunut. Tietysti mollivoittoinen kausi on nakertanut sekä joukkueen että kannattajienkin huumoria, mikä on kyllä aivan ymmärrettävää. Silti Nujakkalaisten ei kannata lyödä hanskoja tiskiin - ensimmäinen 1-sarjakausi on monen uuden asian opettelua ja joukkue kyllä pystyy huipputasollaan pelatessaan täysin sarjatason mukaisiin esityksiin.

Mahtimiehillä oli otteluun lähdettäessä tuoreessa muistissa todella synkkä edellisen viikonlopun Rovaniemen ottelumatka, josta saaliiksi jäivät vain bussissa puutuneet persaukset ja armoton ketutus...  Joukkue tulikin otteluun todella kovalla latauksella, jotta elintärkeät sarjapisteet saataisiin kairattua pistepussiin. Mahti pelasi kaksi ensimmäistä erää tasokasta peliä jokaisen osa-alueen toimiessa tasapainoisesti. NiNu puolestaan sortui virheisiin ja alistui todella helposti selvin 25-15 ja 25-12 lukemin. Harvinaisen "rumat" lukemat yleensä tasaisten Nilsiässä käytyjen vääntöjen tuloksiin peilaten. Nujakka oli aivan kuin unessa ottelun alussa, kuten myös hieman ottelun tuomaristokin, joka tämän itsekin pelin jälkeen myönsi...

Kolmas erä on se perinteisesti vaikea erä ottelua siihen asti hallinneelle ja niin oli nytkin. Tietysti, kun toisella joukkueella on vain voitettavaa, voi se ottaa riskejä ja pelata rennosti. Näin Nilsiä tekikin ja alkoi syöttää ja hyökätä rohkeammin. Tämä muutos sai joukkueen syttymään ja Mahdin joukkueen hermoilemaan, minkä vuoksi ottelun kuski hetkellisesti vaihtui. Mahti pysyi koko erän ajan jäljessä eikä vaihtopenkiltäkään löytynyt tänään erän kääntäjää. Kotiyleisön riemuksi kolmas erä NiNulle 25-20.

Neljännen erän puoleenväliin saakka kotijoukkue pystyi jatkamaan hyvää pelaamista, mutta tällä kertaa Mahtimiehet eivät antaneet piste-eron kasvaa paria pistettä suuremmaksi. SItten kun alettiin lähestyä erän ratkaisua, Mahti repäisi muutaman pisteen kaulan, ja sen turvin vei erän lopulta selvästi 25-19 ja koko ottelun 3-1.

Mahti pystyi siis nollaamaan edellisen viikonlopun pohjakosketuksen ja viemään tärkeät kolme sarjapistettä mukaansa - hieno suoritus! Parhaita onnistujia Mahtimiehistä tänään olivat hienosti hakkuroinut, parhaan palkittu Juha-Matti Iivarinen, monipuolisesti peliä pyörittänyt ja hyvää torjunta-puolustuspeliä pelannut Matti Mustonen sekä tasaisesti tasoaan nostava Osku Säisä.

Nujakka osoitti jälleen kuuluvansa 1-sarjaan ja pystyvänsä parhaimmillaan haastamaan kenet tahansa - lisää tasaisuutta ja vähemmän omia virheitä, niin moni joukkue on vielä helisemässä. Kotijoukkueesta parhaiten esiintyivät LEKA-avut Teemu Silventoinen ja Juho Kaunisto sekä parhaana palkittu libero Janne Heikkinen.

Ensi viikonloppuna Mahti pelaa sitten kaksi viimeistä alkusarjan otteluaan, joista ensin on vuorossa vierasottelu Enonkoskella ja sitten sunnuntaina klo 17.00 syyskauden huipentava taistelu Mahti-areenalla KyKy-Betsettiä vastaan - sitä ei kannata missata, joten tule hyvissä ajoin paikalle kannustamaan Mahti ylempään jatkosarjaan!

NiNu - Mahti -ottelu on katsottavissa jälkilähetyksenä netissä: www.bambuser.com/v/5967685 (kirjoita osoite selaimeen!)

 

Lisätty 6.12.2015 JS


 

Turistireissu

 

Mahti aloitti sarjasijoituksen kannalta tärkeän kolmen vieraspelin kiertueen Rovaniemeltä, jossa kotijoukkue Napapiirin Palloketut haki revanssia aikaisemmin syksyllä Iisalmessa pelatun ottelun tappiolle. Ja sen nuori kettulauma totisesti sai...

Mahti valmistautui otteluun huolellisesti ja matkusti jo perjantai-iltana Rovaniemelle, jotta pitkä matka ei painaisi ottelupäivänä pelaajien jaloissa. Viime aikoina flunssa-aallon vuoksi kokoonpanoaan toistuvasti muuttamaan joutunut Mahti oli liikkeellä ilman Pekkaa ja Ykää, mutta ilouutinen oli Juhin toipuminen pelikuntoon pitkän tauon jälkeen. No, tämä olikin sitten lopulta ainoa positiivinen asia Mahdin kannalta tällä reissulla.

Napakettujen nuorelle joukkueelle täytyy antaa täysi tunnustus hienosta ottelusta ja 3-1 voitosta. NaPa hallitsi ottelua koko ajan lukuunottamatta toisen erän loppua, jossa Juhin syöttövuorolla Mahti kipusi erävoittoon oltuaan erässä jo selkeästi tappiolla. Edes hieno nousu toisen erän voittoon ja sitä seurannut 5-1 johto kolmannen erän alussa ei vapauttanut Mahdin peliä, vaan erinomaisen syöttö-vastaanottopelin pelannut ja sen ansiosta myös hienosti puolustanut ja hyökännyt kotijoukkue vei ottelun nimiinsä. Mahtimiehistä ainoana omalla tasollaan pelasi Juhi, jonka otteissa ei pitkä pelitauko tuntunut.

Kotimatka Rovaniemeltä Savoon oli jälleen todella pitkä ja synkkä. Nyt on kaksi edellistä pohjoisen reissua päättynyt samalla tavalla näennäisesti hyvästä valmistautumisesta huolimatta - valmentaja Seppänen suunnittelikin jo uusia kuvioita jos/kun Rolloon seuraavan kerran matkataan.

Tappio mutkisti Mahdin tietä ylempään jatkosarjaan - varsinkin kun Susiraja Volley nousi syvyyksistä 3-2 voittoon samaan aikaan Kyyjärvellä pelatussa KyKy-Betset ottelussa. No, kaikki on Mahdilla edelleen omissa käsissä, joten ei ole syytä vaipua synkkyyteen paluumatkaa pitemmäksi ajaksi, vaan katse täytyy kääntää heti tiukasti eteenpäin kohti Nilsiän kohtaamista Itsenäisyyspäivänä.

 

Ottelu on katsottavissa jälkilähetyksenä: www.bambuser.com/v/5951800 (kirjoita selaimen osoiteriville!)

 

Päivitetty 6.12.2015 JS


 

Mahti tyrmäsi Susiraja Volleyn 3-0!

 

Pitkähkön tauon jälkeen Mahtimiehet palasivat kotisaliin sarjapelin merkeissä. Vastustajaksi saapui kova mittari, Susiraja Volleyn joukkue Joensuusta/Liperistä. Mahdin  vierailu Reijolaan syksyllä tuotti 3-2 tappion, joten revanssimielellä Mahtimiehet ottivat vieraat vastaan. SurVon matka Maaningalle oli ollut lumituiskuinen ja lisää lunta tupaan heille tarjosi kotijoukkue Mahti, joka otti otteluvoiton suoraan 3-0.

Kumpikin joukkue on viime viikkoina kärsinyt sairasteluista ja vammoista, mikä on aiheuttanut harmaita hiuksia valmentajille. Tähän otteluun Mahti sai kokoon jo lähes normaalin kokoonpanon vaikkakin Pekka Sairanen jatkoikin vielä yleispelaajan tontilla liberon roolin sijaan. Ja hyvin jatkoikin! Pekka pelasi joka osa-alueella vahvasti ja teki kotijoukkueelle runsaasti hyökkäyspisteitä varman puolustus-vastaanottopelin ohessa.

Ensimmäinen erä kulki tasaisissa merkeissä kolmasosan, kunnes Mahdin parempi torjunta-puolustus alkoi tehdä eroa joukkueiden välille. Susiraja Volleyn vahva latvialaisvahvistus Toms Vanags saatiin hyvin "pihteihin" eikä hän päässyt tekemään kovin paljon tuhoja Mahdin riveihin. Mahdin pelaajista näkyvimmin erässä esiintyivät jo aikaisemmin mainittu Pekka Sairanen, Osku Säisä ja venäläisvahvistus Andrey "Kuda" Ankudovich muun joukkueen säestäessä hienosti. Erä kotijoukkueelle 25-20. 

Toisen erän alussa vierasjoukkueella oli parempi ote peliin ja Mahti puolestaan pelasi hieman vaisummin. SurVon hienoisessa johdossa edettiin erän puoliväliin saakka kunnes kotijoukkue pääsi jälleen rinnalle. Erän alkupuolta sävyttivät vuorottaiset 3-4 pisteen putket, jolloin joukkueet vuoronperään sortuivat virheisiin vastaanotossa ja hyökkäyksissä. Mahdin torjunta sai erän loppupuolella vastustajan hyökkäykset jälleen hyvin kiinni ja kotijoukkue pääsi viemään ottelua. Yrjö Matsin keskihyökkäykset ja yleispelaajien laitahyökkäykset moukaroivat tarvittavat pisteet kotiin torjunnan pehmittäessä SurVon parhaan terän. Erä päättyi ensimmäisestä eräpallosta Oskun ja Kudan torjunnalla kotijoukkueen hyväksi 25-23.

Tällä kertaa pitkä erätauko ei muuttanut ottelun kulkua kuten niin usein on tapahtunut. Se vain oikeastaan vahvisti kahden ensimmäisen erän kulun oikeaksi, sillä heti erän alusta lähtien Mahti vei ja Survo rimpuili vastaan sen minkä pystyi. Kun ottelun alkupuolella vahvimmin esiintyneet Mahtimiehet saivat entistä vahvempaa tulitukea myös ottelun päätteeksi  parhaana palkitun Ilari Sivosen tontilta, ei ottelun voittajasta ollut epäselvyyttä. Kauden ennätysyleisö sai mieluista nähtävää Mahtimiesten rallatellessa selvään erä- ja otteluvoittoon 25-16.  

Tällä kertaa ei siis nähty tyypillisen tiukkaa ja tunnerikasta ottelua näiden kahden hyvin valmennetun ja tasokkaan joukkueen välillä. Seuraavan kerran joukkueet kohtaavat kevätkierroksella, joten sitä odotellessa...

Mahdin joukkueella on seuraavaksi edessään sarjatilanteen kannalta erittäin tärkeä kolmen vierasottelun putki, jossa pisteitä pitää kerätä Rovaniemeltä, Nilsiästä ja Enonkoskelta ennen syyskauden huipentavaa kotiottelua 13.12. Kyyjärven KyKy-Betsettiä vastaan. Mahdin vierasotteluista pyritään lähettämään livekuvaa Bambuserin kautta, joten seuraa sivuja ja pysy mukana menossa!

 

Videokooste ottelusta sekä ottelun jälkeinen haastattelutilaisuus ovat katsottavissa sivun vasemman reunan Youtube-linkkien kautta - olkaa hyvä!

 

Lisätty 22.11.2015 JS


 

KyKy-Betset lopulta Mahtia parempi

 

Edellisiltaisen sysimustan tappio-ottelun murehtimiseen ei Mahtimiehillä jäänyt paljon aikaa, sillä heti seuraavana päivänä Mahti matkusti Kyyjärvelle kohdatakseen viime kauden 1-sarjan mestarin KyKy-Betsetin. Kyyjärven joukkueelle ottelu oli kauden ensimmäinen kotiottelu, koska salin laajennusprojektin takia he eivät olleet päässeet vielä tällä kaudella siellä pelaamaan. Oli siis odotettavissa tunnelmantäyteinen ja kiihkeä ottelu, josta ei hevillä sarjapisteitä kotiinviemiseksi ollut otettavissa.

Mahdin tilanne otteluun lähdettäessä oli haastava, sillä joukkuetta vaivaava flunssa-aalto oli vienyt kokoonpanosta tällä kertaa pois Lassen ja Simon eikä Ilarinkaan pelikunto ollut vielä kehuttava. Vielä kun lisätään toipilaslistaan pitkäaikaispotilas Juha-Matti, oli lähtötilanne vaikea. Kuten edellispäivän ottelussa Kiuruvedellä paikalla ollut yleisö huomasi, oli Mahdin joukkue täydentynyt kuluneen viikon aikana Mahdin seurahistorian ensimmäisellä ulkomaalaisvahvistuksella, kun kolme edellistä kautta Pielaveden Liiga-Sammossa pelannut Andrey Ankudovich oli siirtynyt Mahtiin loppukauden ajaksi! Vielä ensimmäisessä ottelussaan Mahti-paidassa ei Andrey päässyt sinuiksi joukkueen yhteispelin kanssa, mutta jatkossa tältä Venäjän karhulta on odotettavissa suuri panos Mahtimiesten peliin - tervetuloa Mahtiin Andrey!

Sitten itse otteluun: Kaksi ensimmäistä erää olivat Mahtimiehiltä edelleen todella heikkoa pelaamista. Vastustaja toki tuli ensimmäiseen kotiotteluunsa hyvin latautuneena ja hurjalla sykkeellä, mutta se ei ollut yllätys kenellekään. Mahti ei malttanut pelata järkevästi, vaan vastustajan torjunnasta tehtiin ylitse- ja ohitsepääsemätön este silmittömillä lyönneillä eikä oma vastaanottopelaaminenkaan mahdollistanut monipuolista hyökkäysten rakentelua kuin ajoittain. Ensimmäinen ja toinen erä siis kotijoukkue KyKy-Betsetille murheellisin lukemin 25-19 ja 25-14.

Kolmannenkin erän alku jatkoi samaa kaavaa, mutta sitten jostain kummallisesta syystä KyKy-Betsetin joukkue alkoi tehdä omia virheitä ja siitä innostuneena kokoonpanoaan ottelun aikana moneen otteeseen muokannut Mahti pääsi kuin pääsikin peliin mukaan. Mahti sai lisää vaikeutta syöttöihinsä ja kampesi erävoittoon 25-21 kenties jo helppoon otteluvoittoon tuudittautuneen kotijoukkueen ohi. Neljäs erä olikin sitten puolestaan täysin Mahtimiesten heiniä ja kotijoukkueen peli sekosi totaalisesti. On tämä lentopallo kyllä melkoinen mentaalilaji... Erän loppupuolella tapahtui vielä ikävä loukkaantuminen, jossa KyKy-Betsetin luottoyleispelaaja Atte Kyrölä loukkasi ilmeisesti nilkkansa vaarattoman näköisesstä tilanteessa ja joutui jättämään ottelun siihen. Pienen huoltotauon jälkeen jatkuneen erän kuittasi nimiinsä Mahti 25-14. Toivottavasti Atte toipuu pian pelikuntoon - tsemppiä sinne!

Viidennen erän alussa Mahti ei pystynyt käyttämään etsikkoaikaansa, vaan rivinsä koonnut KyKy pääsi kahden pisteen etumatkalle, joka säilyi aivan loppuun saakka Mahti hyvästä taistelusta huolimatta. Muutama Mahtimiesten puolustuksen jälkeinen hyökkäyssekoilu ja helpottunut syöttö antoivat kotijoukkueelle mahdollisuuden erä- ja otteluvoittoon eikä KyKy jättänyt tätä tilaisuutta käyttämättä. Erä heille 15-11 ja erikoisesti aaltoillut ottelu lopulta 3-2. 

Mahdin parhaana ottelussa palkittiin hienosti flunssaisena raatanut Ilari ja kotijoukkueesta passari Mario Medan.

Ottelun lopun nousu antoi toivottavasti positiivista virtaa Mahdille, joka saa nyt harjoitella joukkuepeliä kuntoon ja parannella toipilaat ennen lauantaina 21.11. Maaningalla pelattavaa seuraavaa ottelua. Vastus ei tuolloin ainakaan kevene, sillä Mahti-areenalle saapuu arkkivihollinen Susiraja Volley Joensuusta. Tätä taistelua ei kannata missata, joten mahtimiehet toivovat kauden ennätysyleisöä kannustamaan kotijoukkuetta takaisin voittojen tielle.

Tavataan siis lauantaina 21.11.2015 klo 18.00 Maaningan Urheilutalolla!

 

Lisätty 8.11.2015 JS


 

Mahti nöyrtyi Kuortaneelle suoraan 0-3

 

Kiuruvedellä hienoissa puitteissa pelattu Mahdin kotiottelu Kuortanetta vastaan päättyi vierasjoukkueen murskaavaan 3-0 voittoon, joten maajoukkuenuorukaiset saivat nopeasti revanssin Mahdille kaksi viikkoa sitten kärsimälleen kotitappiolle.

Ottelun alussa Mahtimiehet pystyivät hetkellisesti vastaamaan nuoren vastustajajoukkueen peliin, mutta tänään Kuortane oli koko ajan kuskin paikalla ja Mahti ei päässyt omalle tasolleen. Kuortaneen torjunta-puolustus toimi kuin ajatus libero Jere Syrjälän johdolla ja hyvätkään Mahdin hyökkäykset eivät tahtoneet upota kenttään. Kun vielä Kuortaneen vastaanotto ja sen ansiosta passari Akseli Lankisen monipuolisesti pyörittämä hyökkäyspeli olivat erinomaisella tasolla, ei voittajasta ollut missään vaiheessa epäselvyyttä. Kuortaneen joukkue onnistui kokonaisuudessaan erinomaisesti, parhaana heiltä palkittiin tehokkaasti hyökännyt Janne Marttila. Flunssa-aallon vaivaama Mahti oli vaisu - parhaana palkittiin toisessa erässä hakkurin paikalle tullut Lauri Heikkinen, joka pystyi ajoittain puhkomaan Kuortaneen puolustuksen.

Lämmin kiitos Kiuruveden Luomu Wolleyn joukoille hienosti järjestetystä ottelusta - oli mukava käydä vieraisilla! Harmi, ettei Mahti pystynyt tällä kertaa parhaimpaansa ja ottelusta tuli torso. Ottelun jälkeen suoritetussa arvonnassa Tahko SpaHotellin lahjakortin voitti Miikka Huttunen - onnittelut!

 

Videokooste ottelusta on nyt nähtävissä sivun vasemmassa reunassa olevan Youtube-linkin kautta.

 

Päivitetty 22.11.2015 JS


 

Mahti kesytti Enonkosken Pyrinnön 3-0

 

Mahti sai lauantaina 31.10. vieraita Itä-Savosta, kun Enonkosken Pyrinnön tälle kaudelle merkittävästi uudistunut ja nuortunut joukkue saapui kylään Mahti-areenalle. Vaikka bussimatka ei kovin pitkä vierailla ollutkaan, oli joukkue ottelun alussa jostain syystä aika unessa ja Mahti puolestaan jatkoi samalla syykkeellä, jolla se edellisen ottelunsa Kuortaneella päätti. Mahti siis vei ja EnPy ei edes kovin kummasti vikissyt vaan antautui omilla virheillään selvästi 25-18.

Toiseen erään EnPy oli jo sitten herännyt ja Mahti puolestaan löysäsi, joten erä kulki koko ajan EnPyn johdossa aina tilanteeseen 19-22 saakka. Sitten kun Mahtimiesten selät olivat riittävästi seinää vasten alkoi pelaaminen jälleen kiinnostaa ja niin vain kotijoukkue selvitti yhden EnPyn eräpallon tilanteessa 23-24 ja hoiteli lopulta erän kotiin 29-27. Jälleen hyvä osoitus Mahdin asenteesta ja periksiantamattomuudesta!

Tähän toisen erän loppuun tämä ottelu sitten käytännössä ratkesikin, eikä EnPy enää kolmannessa erässä pystynyt haastamaan kuin ajoittain. Mahdin johdolla taputeltiin erä loppuun 25-19 ja koko ottelu siis kotijoukkueelle 3-0. Enonkosken joukkueesta ei kukaan tässä ottelussa pystynyt kovin ehjään suoritukseen vaan koko joukkue oli aika tasaista massaa - välillä hyviä suorituksia ja hetkiä, mutta niiden vastapainoksi paljon omia virheitä ja lahjapisteitä Mahdille. Tasaisin suorittaja oli parhaana palkittu passari Jonne Väisänen, joka yritti löytää ns. kuumaa pelaaja jakaen passeja tasaisesti kaikille miehille ja paikoille, mutta tällä kertaa muiden tuki jäi vaatimattomaksi. Mahdilta pirteintä tekemistä löytyi myös parhaana palkitulta passari Matti Mustoselta, hakkurina pelanneelta Lauri Heikkiseltä sekä toisessä erässä yleispelaajan paikalle vaihdosta tulleelta ja Mahdin joukkueen sytyttäjänä toimineelta Simo Koskiselta.

Mahti treenaa nyt viikon ja valmistautuu huolella seuraavan viikonlopun kahteen otteluun, joissa vastassa ovat ensin lauantaina 7.11. Kiuruvedellä pelattavassa "kotiottelussa" revanssia hakeva Kuortane ja sitten sunnuntaina 8.11. aina vahva Kyyjärven Kyky omassa omalaatuisessa "kotiluolassaan". Näihin otteluihin Mahtimiesten on myös syytä löytää taisteluasenne heti alusta asti eikä minkäänlaisiin notkahduksiin ole varaa.

Asennevammaa ei kyllä varmasti olekaan - nuorten maajoukkue ja viime kauden 1-sarjan mestari sytyttävät jokaisen Mahtimiehen täyteen liekkiin. Mahti!

 

Videokooste ottelusta on nyt lisätty Youtubeen - linkki sivun vasemmassa reunassa!

 

Päivitetty 22.11.2015 JS


 

Mahti nousi upeaan voittoon Kuortaneella!

 

Mahti taisteli hienon 3-2 voiton Kuortaneen Valmennuskeskuksen joukkuetta (U18 maajoukkue) vastaan myöhään sunnuntai-iltana pelatussa ottelussa. Eräpisteet olivat Mahdin vinkkelistä katsottuna 25-17, 20-15, 18-25, 25-22 ja 15-10.

Kuten lukemista voi huomata, Mahti tuli otteluun paremmin valmistautuneena kuin nuori vastustajajoukkue ja vei ensimmäisen erän selkeästi nimiinsä. Mahdin vastaanotto ja kenttäpuolustus oli rautaa libero Antti Remeksen johdolla ja hyökkääjät päättivät palloja lattiaan ottelussa hyvin onnistuneen passari Matti Mustosen tarjoiluista.

Toisenkin erän Mahtimiehet aloittivat hyvin, mutta alun pieni johto suli nopeasti ja Kuortane siirtyi kuskin pukille kahden erän ajaksi. Kuortaneen läpi koko ottelun hyvin toiminut vastaanotto mahdollisti monipuolisen hyökkäyspelaamisen eikä Mahdin torjunta-puolustus pystynyt riittävästi haraamaan vastaan toisen ja kolmannen erän aikana, vaikka ajoittain hyviä onnistumisia tulikin. Mahdin 1-paikan hyökkäys tyrehtyi ottelun keskivaiheilla lähes kokonaan ja Kuortaneen ulottuva torjunta sulki laidat tarkasti. Mahdin valmentaja Pasi Seppänen ottikin alun hyvien otteiden jälkeen varjojen maille hiipuneen Lasse Räisäsen huiliin hakkurin paikalta ja laittoi tilalle kokeneen Lauri Heikkisen, jonka kone alkoi toisen ja kolmannen erän aikana vähitellen lämmetä.

Neljäs erä eteni tasaisesti aina yli puoleen väliin saakka, minkä jälkeen itsensä hienosti kahden heikon erän jälkeen koonnut Mahti sai nykäistyä pienen eron ja pidettyä sen erän loppuun saakka. Vaikka välillä vielä tulikin helpohkoja suoria virheitä, otteet tarkentuivat ratkaisevasti ja etenkin hyvällä puolustuksella ja jatkopallopelaamisella Mahtimiehet tasoittivat ottelun 2-2:een Ilari Sivosen vastatessa tehokkaimmista hyökkäysratkaisuista.

Neljännen erän loppu muodostuikin sitten koko ottelun kulminaatiopisteeksi, sillä sen voittanut Mahti sai jälleen hengen päälle ja vei viidettä erää alusta asti. Kuortane ei luovuttanut vaan teki sen minkä pystyi, mutta silti Mahdilla ei ollut missään vaiheessa hätää vaan joukkue pelasi hyvää peruspeliä ja vei erän sekä koko ottelun! Tuloksena reissulta siis erittäin maukas voitto, joka oli henkisesti vieläkin tärkeämpi ottelun aikana olleiden vaikeuksien jälkeen. Mahti ei luovuta - koskaan! Voittoon tarvittiin tänään siis koko joukkuetta, josta erityismaininnan ansaitsee etenkin ottelun loppupuolella Mahdin taistelun ruumiillistumaksi kohonnut Yrjö Matsi, jonka keskihyökkäykset ja betoninluja torjuntapelaaminen toivat ratkaisevan edun Mahtimiehille - niin kuin usein aikaisemminkin tiukoissa paikoissa!

Seuraava haaste on edessä ensi lauantaina 31.10., jolloin Mahtimiesten kotiluolaan saapuu kautensa myös hyvin aloittanut Enonkosken Pyrintö.

Tule siis paikalle klo 18.00 alkavaan otteluun ja kannusta Mahti voittoon!

 

Lisätty 25.10.2015 JS


 

Mahti vakuuttavaan voittoon Iisalmessa pelatussa ottelussa Napapiirin Pallokettuja vastaan!

 

Mahtimiehet kävivät maakuntamatkalla Iisalmessa, jossa Mahti pelasi Iisalmen Visan lentopallojuniorien kanssa yhteistyössä järjestetyssä ottelussa Napapiirin Pallokettujen nuorta joukkuetta vastaan. Tällä kertaa vanhuus ja viisaus voittivat nuoruuden ja hurjuuden - vieläpä hyvin selvästi. Mahti voitti ottelun suoraan 3-0 (25-14, 25-15, 25-20).

Suurin ero tämänpäiväisessä ottelussa tuli suoritusvarmuudessa, sillä NaPan nuori joukkue teki etenkin ottelun kahdessa ensimmäisessä erässä paljon suoria virheitä ja sen vuoksi Mahti pääsi kuittaamaan erät helposti nimiinsä. Pitkän tauon jälkeen NaPa tuli kovemmin peliin mukaan ja haastoi erän puoliväliin asti hyvin Mahdin, mutta jälleen erän lopussa Mahtimiehet olivat varmempia ja kovempia kuitaten senkin nimiinsä. Mahdin näkyvimmät onnistujat olivat passari Petteri Penttinen ja hänen hyvistä tarjoiluistaan nauttineet Lasse Räisänen, Ilari Sivonen ja Yrjö Matsi. NaPalta kentällä esiintyi lähes koko joukkue, mutta kenestäkään ei tänään ollut taistelun sytyttäjäksi. Passari Jesper Jylhä haki ratkaisijoita vuoroin laidoista, keskeltä ja ykköspaikalta, mutta muutamista väläyksistä huolimatta ei riittävää kovuutta ja tarkkuutta pelikavereilta tänään löytynyt.

Mahti matkaa seuraavaksi Kuortaneelle, jossa ensi viikonloppuna on vastassa sarjan hyvin aloittanut Valmennuskeskuksen joukkue, joka koostuu Suomen lahjakkaimmista nuorista pelaajista (U18 Maajoukkue), joten haastetta taas riittää ensi viikonloppuna. Mahdin seuraava kotiottelu pelataan Maaningan Urheilutalolla la 31.10. klo 18.00 Enonkosken Pyrintöä vastaan.

Mahdin vieraspeleistä yritetään jatkossa tarjota aina livelähetyksiä nettistriimin kautta, joten pysyhän sivuilla! Ennen otteluiden alkua etusivulle päivitetään oikea nettiosoite, josta ottelua voi seurata ja elää Mahdin mukana myös sen vierasotteluissa!

 

Lisätty 18.10.2015 JS


 

Mahtimiehille kauden avaustappio

 

Sunnuntaina kävimme koettelemassa SurVon kotikuntoa. Ja hyvä tuntui olevan. Varsinkin Mr. Vanags oli niin liekeissä, että mies piti pelin jälkeen kääriä sammutuspeitteeseen. Ihan oppipojan roolissa eivät Mahtimiehetkään olleet, kuten erälukemat osoittavat (25-21,22-25,23-25,25-18,15-9 ). Kaiken kaikkiaan SurVon esitys oli kokonaisuutena kuitenkin ehjempi. Valonpilkahduksena oli joukkueemme pelaaminen toisessa ja kolmannessa erässä. Nämä kaksi erää olivat Mahdin osalta alkukauden parasta. Oman joukkueemme parhaimmistoon lukeutui tällä kertaa Pekka Sairanen, jonka hiha kesti Susirajan syöttörumban parhaiten.

Ensi viikonvaihteessa matkaamme sitten Iisalmeen, jossa vastaan asettuu Napapiirin (sankarit) Palloketut. Peli alkaa sunnuntaina 18.10 klo 15 ja pelipaikkana toimii Iisalmen liikuntahalli. Tulkaahan sankoin joukoin kannustamaan mahtimiehet jälleen voittojen tielle!

SurVolaisten vinkkelistä kirjoitetut otteluraportit ja kuvia ottelusta löydät Susiraja Volleyn sivuilta ja Facebookista.

 

12.10.2015 PS


 

Mahdin 1-sarjakausi 2015-2016 käyntiin kotivoitolla!

 

Mahti avasi lentopallon 1-sarjakautensa kotiottelulla tuttuakin tutumpaa paikallisvastustajaa Nilsiän Nujakkaa vastaan. Ottelu päättyi Mahdin voittoon 3-1 (25-16, 25-17, 23-25, 25-18) noin kaksisataapäisen yleisön edessä!

Nujakan täksi kaudeksi 1-sarjaan noussut joukkue taisteli hyvin ja paransi peliään huomattavasti kauden alla pelattuihin harjoitusotteluihin verrattuna. Mahti sai lopulta tehdä täyden päivätyön ottelun voittamiseksi, vaikka kahden erän jälkeen näyttikin siltä, että ottelusta tulee ainoastaan kolmieräinen.

Ensimmäisessä erässä Nujakka pysyi Mahdin mukana puoliväliin saakka, minkä jälkeen Mahtimiesten kokemus tuli esiin ja erän loppu vähemmillä virheillä selvästi kotiin. Toista erää Mahti hallitsi isännän ottein koko ajan ja vei sen rennon tehokkaalla pelillä selvästi.  

Mahti vei kolmattakin erää suvereesti tilanteeseen 8-1 saakka, jolloin Nujakka suoritti passarivaihdon ja kentälle tullut kokenut Jani Taskinen sytytti joukkueensa uuteen liekkiin käyttäen paljon keskihyökkäyksiä. Mahtimiehet alkoivat tämän jälkeen yllättävästi puristaa, ja niin vain Nujakka hivuttautui kalkkiviivoilla rinnalle ja ohi aina erävoittoon saakka. Kolmannen erän tappio sisuunnutti Mahtimiehet, eikä neljännessä erässä vastustajaa päästetty missään vaiheessa enää rinnalle, vaan Mahti jyräsi monipuolisilla hyökkäyksillä erä- ja otteluvoittoon.

Otteluisäntä Maaningan Osuuspankin lahjoittamilla palkinnoilla palkittiin ottelun päätteeksi Mahdin parhaana tehokkaasti hyökännyt yleispelaaja Ilari Sivonen ja Nujakan parhaana peliä piristänyt passari Jani Taskinen.

Näin on kolme sarjapistettä otettu ja kautta on hyvä lähteä jatkamaan ensi sunnuntaina ennakkosuosikkeihin lukeutuvan Susiraja Volleyn tunnelmalliseen kotiluolaan Joensuun Reijolaan. Ottelu alkaa su 11.10. klo 14.00 ja sen kulkua pystyy seuraamaan mm. Lentopalloliiton Livescore-palvelun (linkki sivun vasemmassa reunassa)ja teksti-tv:n sivun 239 kautta lähes reaaliajassa. 

Mahdin seuraava kotiottelu pelataan sitten seuraavana sunnuntaina 18.10. klo 15.00, jolloin pelipaikkana on Kankaan Liikuntahalli Iisalmessa ja vastustajana Napapiirin Palloketut Rovaniemeltä! Tervetuloa silloin paikanpäälle kannustamaan Mahtia ja tukemaan Iisalmen Visan lentopallojuniorien toimintaa! 

 

Nujakan kommentit ottelusta voit lukea Facebookista. Ottelun parhaita paloja ja haastattelut voit katsoa Youtube-linkistä sivun vasemmasta reunasta!

 

Lisätty 5.10.2015 JS


 

Mahti Savon Sanomat -syysturnauksen voittoon puhtaalla pelillä!

 

Mahtimiehet pelasivat Savon Sanomat -syysturnauksen A-sarjassa kuluneena viikonloppuna viisi ottelua voittaen ne kaikki. Mahti vei siis A-sarjan nimiinsä puhtaalla pelillä!

Lauantaina 12.9. Mahdin ohjelmassa oli kolme ottelua, joissa vastustajina olivat Enonkosken Pyrintö, Kouvolan Lentopalloilijat -57 ja Team PUM Virroilta. Mahdin osalta turnaus alkoi EnPyn nuorekasta joukkuetta vastaan pienen "aamukankeuden" saattelemana. Mahti pystyi kuitenkin nousemaan ottelun voittoon hävityn avauserän jälkeen lukemin 2-1 (22-25, 25-17 ja 15-12). 

Toisessa ottelussa Mahti testasi uuden 1-sarjajoukkueen KoLe-57:n vireen. Ensimmäinen erä tuli Mahdille KoLe:n virheillessä 25-8. Mutta kuten niin usein, liian helpolla tulleen erävoiton jälkeen Mahtimiehet löysäsivät keskittymistään sen verran, että KoLe-57 pääsi peliin mukaan ja väänsi toisen erän itselleen Mahtimiesten virheillessä 26-24. Kolmannen erän Mahti hoiti kotiin lukemin 15-13 ja koko ottelun siis 2-1 (25-8, 24-26, 15-13).

Mahdin päivän kolmas ottelu pelattiin Kuopio-hallin sijaan Tekulla, jossa sali on samantapainen kuin kotisali Maaningan Urheilutalolla. Vastustajana ottelussa oli siis Team PUM Virroilta. Lieneekö "normaalimpi" sali auttanut Mahtimiesten peliä vai oliko tuntuma kahden pelatun ottelun jälkeen parempi, mutta joka tapauksessa Mahti jyräsi voittoon selvin lukemin 2-0 (25-17, 25-13). 

Toinen turnauspäivä eli sunnuntai 13.9. alkoi Mahdin osalta jo klo 9.30 ottelulla Vantaan Lentopalloa vastaan jälleen Tekulla. Ensimmäisen erän Mahti voitti selvästi, mutta päästi vastustajan mukaan toisessa erässä häviten sen. Kolmas erä oli taas Mahtimiesten hallintaa, ja näin otteluvoitto tuli aamupelistä lukemin 2-1 (25-17, 21-25, 15-10).

Viides ja viimeinen ottelu pelattiin sitten tuttua paikallisvastustajaa Nilsiän Nujakkaa vastaan. Kuopio-hallin Taraflex-kentällä pelattu ottelu oli toisen erän alkuhetkiä lukuunottamatta koko ajan Mahdin hallintaa. Mahtimiehet pääsivät lopuksi tuulettamaan turnausvoittoa suoraan 2-0 (25-12, 25-18).

Mahdin otteluista löytyy videomateriaalia Youtubesta - linkit sivun vasemmassa reunassa!

 

Mahdin valmentaja Pasi Seppänen kierrätti koko joukkuetta turnauksen otteluissa ja jokainen pelaaja sai tasaisesti peliaikaa. Ilahduttavaa oli huomata, että kokoonpanon vaihdoksista huolimatta Mahdin peli pysyi hyvin koossa ja suoritustaso hyvänä. Mahdin seuraava  - ja myös viimeinen ennen sarjan alkua - harjoitusottelu pelataan Maaningan Urheilutalolla ensi lauantaina 19.9. klo 13.00 alkaen. Otteluun on katsojilla vapaa pääsy! 

Syysturnauksen kaikki tulokset ovat nähtävissä turnauksen tulospalvelusivulla!

 

Päivitetty 13.9.2015 JS


 

Maaningan Mahdin ensimmäinen harjoitusottelu tulevaa kautta varten sujui voitokkaasti!

 

Mahdin uusiutunut joukkue pelasi perjantaina 21.8.2015 klo 19.00 ensimmäisen harjoitusottelunsa, jossa vastustajana oli tuleva sarjavastustaja Nilsiän Nujakka. Ottelussa pelattiin neljä erää, jotka Mahti voitti kaikki (25-16, 25-16, 25-20, 32-30). Näin saatiin hyvä startti kohti lokakuussa alkavaa sarjaa. Tiukan harjoittelujakson päätteeksi pelattu ottelu oli ajoittain kohtuullisen hyvätasoista vääntöä, vaikka kummankin joukkueen yhteispeli kaipaakin vielä paljon hiomista. Koostevideon ottelusta voit katsoa vasemmassa reunassa olevasta linkistä!

Seuraavat harjoitusottelut Mahti pelaa Kuopiossa järjestettävässä Savon Sanomat -syysturnauksessa 12.-13.9.2015 ja Maaningalla lauantaina 19.9.2015.

 

Lisätty 23.8.2015 JS


 

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.
YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.
YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.
YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.
YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.
YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.
YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.
YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.
YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.
YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.
YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.
YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.
YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.
YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.
YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.
YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.
YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.
YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.
YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.
YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.